Dorothy Polonium: Psychoccult

Omakustanne

Vajaa kolme vuotta sitten jyv�skyl�l�inen Dorothy Polonium synkisteli viel� rockmetallin tummemmalla poskella, kun esikoispitk�soitto Tales by the Pyre aurasi tiet� persoonalliselle b�ndille. Nyt on toisen kierroksen aika ja meno on muuttunut monta astetta metallisemmaksi, poissa ovat grungen murinat ja satunnaiset goottivivahteet, tilalle ovat tulleet ��rimetallin m�iske ja raaemmat vokaalit.

Okei, eih�n se siirtym� aivan noin j�risytt�v� lopulta ole, mutta kun Serpentinen k�he� karjunta ja kirkuminen l�s�ht�v�t ensi kertaa kaiuttimista eetteriin, oli ainakin allekirjoittanut h�mill��n. Sama rytyytys jatkuu my�s muilla siivuilla, vaikka melodisuus onkin yh� mukana kaavassa. Murder of Crows onkin osin melodisin palanen kiekolla, mutta nytkin l�sn� ovat my�s raakaa raaemmat vokaalit antamassa lis�v�ri�.

Onko tuota v�ri� jo liikaa? Itse vastaisin hieman empien my�nt�v�sti, koska DP tuntuu osin menett�neen jotain merkitt�v�� kaiken lis�tyn metallin ja puristelun keskell�. Tai ehk� se olen min�, joka ei vain osaa suhtautua muutokseen positiivisesti. Ongelmia aiheuttaa my�s materiaalin kauniisti sanottuna lavea paletti, sill� melodisen rockin valtavirran vierest� on pitk� matka metallihelvettien sy�vereihin � ja n�m� kummatkin sijaitsevat toisinaan kyyn�ret�isyydell� toisistaan.

Niin tai n�in, Psychoccult on kaikkea muuta kuin �ihan kiva� metallikiekko. Se m�tkii poskille, potkii takamuksille ja taluttaa tylysti tukasta, etenkin silloin kun odottaa silottelua. Mielenkiintoinen on my�s soundimaailma, joka n�enn�isest� rankkuudestaan huolimasta on oikeasti eritt�in selke� ja monisyinen. Yhtye ei ole sortunut helppoihin ja halpoihin ratkaisuihin oikeastaan miss��n vaiheessa, mik� ainakin erottaa sen lukuisista kilpakumppaneista.