Bizzarro & Jukka Nissinen: Taipale Broadcast Volume 1

Humu Records / Hillotehdas

Vieremän etevin folk-rokkari Jukka Nissinen ja kitaravetoista instrumentaalimusiikkia kulmilla soittava Bizzarro yhdistivät voimansa, eikä lopputulos voinut olla kuin 'jotain muuta'. Jotain jossa kantri-funk, garage ja folkahtava rock kolisevat toistensa jo valmiiksi lommoisiin kylkiin. On ollut puhetta myös savolaisesta kupletista, joten siinähän sitä riittää lusikoitavaa, kun debyyttialbumin aarteita ryhtyy availemaan. Taipale Broadcast Volume 1 vihjaa tietysti jo nimellään, että jatkoa seuraa, mutta keskitytään tähän ensimmäiseen albumiin tällä erää.

Toimitukseen saapunut vinyylilevy on kiistatta hieno formaatti tässä tapauksessa, koska A-puolen sulkeva Doki Doki Panic! on kuin vanhan konsolipelin valikkomusiikkia. Riemuhan siitä repeää, kun B-puolen korkkaava Super Mario Bros 2 sitten kertoo kyseisen pelin sisäavaruudet, loiston ja tarkoituksen. Ja tämä tarina osataan kertoa jonkinlaisen folkrockin voimin, sekä puhtoisen fanipojan sanakääntein.

A-puolen avaava Je suis Jesus rokkailee amerikkalaisen countryn ja folkin kulmilla, groovaavan siivun ottaessa päälle viisi minuuttia. Loistava teksti ja svengaava soitto johdattavat Avaruus on kotini -sinkkuun, joka on yhä hersyvä kupletti elon faktoista. Arjen typeriksikin tulkittavia rattaita arvostelee myös B-puolelle sijoitettu bluesrockahtava Oravanpyörä, joka niin ikään katselee kaikkea laajemmalla linssillä, eikä kertoja tässäkään tapauksessa nosta itseään norsunluusta tehtyyn torniin, vaan ymmärtää oman osansa. Ole kuluttaja ja kulu hiljalleen pois.

Henkilökohtaisemmalle tasolle päästään, kun Toinen pääsiäispäivä kertaa pitkän makkaranpaistoreissun koko tarinan. Lumeen juuttunut volkkari, traktorinhakureissu ja reserviupseerien entinen rälläysmökki, jotka kaikki nivoutuvat yhteen täysin skitson sään kanssa. Seitsemänminuuttinen soittoilottelu on sitä funkeinta kamaa tällä erää, tällaistahan olisi saattanut soida vaikka Woodstockissa, kun tähdet – tai sadepilvet – olivat juuri oikeissa asennoissa. Heleämmäksi folkiksi käännetty Murennusjoki kertaa puolestaan tulvivan kevätpäivän mahtavuutta. Periaatteessa kaikki on katastrofialuetta, mutta samalla kun koivikoiden keskellä voi soutaa kanootilla, vavisuttaa tilanteen surrealistisuus. Laulettu osuus lähes 8 minuuttisesta siivusta ei kestä kuin reilun minuutin verran, mutta kun kuulija on johdatettu keskelle pienoista vedenpaisumusta, kulkee hiljalleen muuntuva biisi kuin tarinan joki: muotoja on vaikea hahmottaa, mutta kaiken tarkoitus on kyllä selvillä.

Joku voisi haukkua levyä sillisalaattimaiseksi, tuon jonkun vieruskaveri saattaisi taas ylistää levyä tyylillisesti rikkaaksi ja yllättäväksi – vieläpä täysin samoin perustein. Itse olin jo antamassa viidettä tähteä tälle ihmiselon hassulle kartastolle, kunnes muistin otsikon perässä olevan numeron. Mitä jos ne pistävät vielä tätäkin paremmaksi? Toki ensimmäinen sinkkuraita Rankaisen lempeydellä toi jo Marc Bolanin Savon peräkylille, ja groovea folkrockkiin lataava Jäät kierrättää ikuista bluesin kuviotaan herkullisesti, mutta maltetaan vielä.

Albumi on äänitetty yhtenä viikonloppuna tammikuussa, joten toivon täydestä sydämestäni, että tarina saa jatkoa – ja orkesteri ehtisi myös esiintyä mahdollisimman monilla estradeilla. Olen kuunnellut levyä todella paljon, eikä se heikkene tippaakaan, vaikka Toinen pääsiäispäivä soisi kymmenettä kertaa saman päivän aikana. Vieruskaverit voivat tietysti olla toista mieltä, mutta se on heidän asiansa.