Jukra: Paljain jaloin

Omakustanne

Ilmavaa ja rakenteiltaan miltei hauraaksi laskettavaa folkpoppia luova Jukra julkaisi esikoisalbuminsa jo kesän helteiden aikaan. Ilman fyysistä laitosta jäänyt pitkäsoitto vilahti Desibeli.netin tutkaruutujen ohitse ilmestymishetkinään, mutta mihinkäs hyvä musiikki muutamassa kuukaudessa vanhenisi.

Yhtye jatkaa tutuilla teillään, eli yhtymäkohdat reilun kahden vuoden takaiseen Epätosi EP-levyyn ovat ilmeiset, mutta samaan aikaan kehitystäkin on tapahtunut. Hattua on nostettava etenkin siitä, ettei esikoiselta löydy ainuttakaan aiemmin julkaistua biisiä. Tarpeettoman useinhan esikoisalbumit ovat ’tähän asti kuultua’ tyyppisiä kokoelmia, mutta Paljain jaloin -pitkäsoitto vaikuttaa syntyneen tiiviimmässä aikakehyksessä.

Avauskappale En muista nimeäni on hiljaiseksi pistävä startti. Muistisairaan hämmennys ja eri aikalinjojen sekoaminen luovat kauniin, ja erittäin koskettavan kappaleen, jossa läheisen hätä riipaisee syvältä. Muistojen tietä kulkee myös 2 minuuttia, tosin kulma on nyt tyystin toisenlainen. Arki näyttäytyy tärkeät yhteiset hetket varastavana höyryjyränä, jossa läheisen asiat jäävät takapenkille, kun pitää keskittyä vain omaan kuplaan.

Tekstit ovatkin Jukralle elintärkeitä, mutta niin on myös ilmaviksi sovitetut sävellykset, joissa pienet perkussiot ja kielisoitinten jokainen nuotti kuuluvat selkeinä. En tosin oivaltanut aivan jokaisen biisin, tai rivin, tarkoitusta, mutta ainakin reilun puolen tunnin mittainen levy on kokonaisuutena mitä ehyin. Jäin myös kaipaamaan edes paria äänekkäämpää kohtaa, jotta lähinnä hiljaisuuden äärellä soiva levy olisi saanut niitä aina tarvittavia kulmakohtia. Kaunista kiistatta, mutta toimii selvemmin EP-mitassa, kolmen-neljän raidan annoksina.