Rikk Eccent: Black Halo

Running Moose Productions

Rikk Eccent on sangen eksentrinen artisti, ainakin jos analyysin suorittaa herran juuri päätökseen saamasta Human Nature -trilogiasta. Vuonna 2013 startannut ja muutaman vuoden takaisella OwlAWOL -pitkäsoitolla jatkunut matka on siis tullut tiensä päähän, Black Halon ollessa triptyykin/trilogian viimeinen osa.

Saatekirjeessä genrenimet lentelevät iloisesti ja onhan tämä melkoista ilotulitusta, kun tunnelmat, aatokset ja soundipakit vaihtuvat raidalta toiselle. Yhdessä hetkessä ollaan psykedeelisen svengaavassa 60-luku happoilussa, seuraavaksi häröillään ysärijengin kanssa ja loikataan modernin taiderockin siiville. Pitkät instrumentaaliosuudet ovat parhaimmillaan yhtä Yes / Marillion -pilveä, jolta ei tahtoisi tipahtaa millään pois, mutta jokainen reuna tulee vastaan, vaikka osa biiseistä painuukin kuuden minuutin tuolle puolen.

Olen jälleen kuulevinani suuren ja mahtavan David Bowien vaikutuksia virtojen syvyyksissä. Eccent rokkaa ja rollaa lievällä glamin tuikkeella, mutta vetäytyy myös toisinaan mystisyyden verhoihin. Nimibiisi Black Halo tuikkii kummalliseksi leikatuilla soundeilla ja 80-luvun futuristisilla koskettimilla, mutta ydin on puhdas heavyrock-biisi. Stranger vetää ylleen myös hopeisia haalareita, efektien vääntäessä ja venyttäessä äänimaisemaa kieltämättä oudosti. Ympärille sijoitetut instrumentaaliraidat on nimetty oikein omiksi biiseikseen, mikä tuntuu enemmänkin kikkailulta.

Mikä on progea, mikä taiderockia – ja onko moisilla jaoilla edes mitään merkitystä? Näitä pohtiessa kelpaa kuunnella vaikka The Eventin varovaista rakentelua, hivenen halvoilta vaikuttavien soundien ja vahvan tulkinnan toimiessa toistensa omanlaisinaan vastapaloina. Black Halo on kummallinen albumi, mutta ei missään nimessä merkityksetön.