Lätsä: Lätsä

Helmi Levyt / Joteskii Groteskii

Lätsä on kuluvan vuoden aikana ollut jo kolmasti esillä Desibeli.netin sinkkukoosteissa. Työtön nuori mies esitteli popahtavaa folkrockia soittavan nuoren miehen, tyylin lähennellessä itseään Dumaria. Muutamaa kuukautta myöhemmin Jos joskus kaipaat toi kuvioon mukaan Karjalaisen leppoisan otteen, lämpimän auringon paistaessa iloisen laulaja-lauluntekijän kasvoille kaiken kultaavalla tavalla. Tämä valioyksilö saa myös kunnian avata Lätsän debyyttialbumin.

Kolmas sinkku, Aja vaan, ei juuri muuttanut kaavoja, mutta mukaan hiipi silti sen verran varjoja, että pohjaviba muuttui ratkaisevasti. Eihän Lätsä tässäkään kohdin mitenkään uhkaavalta vaikuttanut, mutta jokin biisin fatalistisessa asenteessa sai ainakin allekirjoittaneen hakemaan tuolissa mukavampaa asentoa. Tiedä sitten toimiko biisi juuri kuten sen oli tarkoituskin toimia.

Näillä pohjustuksilla debyyttialbumi on melkoinen näytönpaikka, jolla voidaan kokea myös totaalinen mahalasku. Onko sinkkuihin ladattu jo kaikki ensiluokkainen mitä Lätsästä löytyy?

Folkahtavia siivuja on päätynyt kiekolle kokonaista 11 kappaletta, taustalla soittaa kokonainen yhtye, mutta sen tehtävä on lähinnä tukea nimenomaan taustalta. Torvet törähtelevät hauskasti silloin tällöin ja rytmipuolellakin briljeerataan silloin tällöin, mutta valokeilaan asettuvat mies & kitara. Lätsä siis kantaa taakkaa, mutta hartiat eivät edes notku, vaikka puhaltimia olisi voinut puhallella reippaamminkin.

Lyhyeen hetkeen hurmaavasti tarttuva Otan yhden laulun päästelee sentään Philadelphia-soundia jonkun verran maisemaan, suomalaiseksi jäyhennettynä tietysti. Risteysblues ei puolestaan kerro siitä Robert Johnsonin kuuluisasta valinnasta, vaan on hurmeisempi tarina tasoristeysonnettomuudesta ja Amerikkaan itseään tunkee myös Keskiyön cowboy, tosin tiukoin reunaehdoin.

Lätsän albumi on siitä hankala arvioitava, että se ei anna juuri valinnanvaraa. Kappaleet on puristettu niin tiiviiksi joukoksi, että vaikka tempo muuttuu ja sähkö virtaa toisinaan runsaammin, ovat biisit mitä selvimmin yhdestä kynästä peräisin. Osumaprosentti on mukiinmenevä ja kun Voileipä puhuu uskon ehkä, ehkä, tietäväni missä mennään.