Will Butler: Generations

Merge Records

Will Butler on yksi Arcade Firen keskeisimmistä jäsenistä, mutta jotenkin olen onnistunut väistelemään koskettimiaan tyylillä soittavan herran tähänastiset sooloalbumit. Generations on itse asiassa jo kolmas pitkäsoiton mittainen tuotos, joka jatkaa vuosina 2015 ja 2016 julkaistujen Policy ja Friday Night -julkaisujen viitoittamalla tiellä.

Avainkysymys kuuluu tietysti: missä määrin musiikki heijastaa emobändin soundia ja tekemisiä? Kun kuuntelin levyä ensi kertaa, enkä vielä yhdistänyt Butleria niihin Butlereihin, huomasin pohtivani sitä, kuinka paljon Ardade Firea kiekko hetkittäin muistuttikaan. Eli miehen voi saada ulos bändistä, mutta bändiä ei saa ulos miehestä. Eikä siinä mitään, sillä AF on yksi uuden vuosituhannen merkittävimmistä rock-yhtyeistä, jonka jokainen levy on osaltaan vain kasvattanut ja kehittänyt rockin modernia soundia.

Generations on ensisijaisesti rock-levy, mutta Butlerille ominaisesti soitinarsenaali on runsas ja soittotyyli vaihtelee hiljaisesta räväkkään sekä takaisin. Sovituksellisella puolella Butler yhtyeineen osaa myös yllättää toistuvasti, eikä biisien kurveja ja kulmia osaa juuri arvailla etukäteen. Tyylikirjokin on melkoinen, kun rockin eri alkulähteitä tutkitaan, tulkitaan ja käytetään ennakkoluulottomasti hyödyksi.

Generations on moneen taipuva ja monesta kimpoava joukko lauluja, joista ei tosin löydy niitä yhtä, kahta päät räjäyttävää sinkkua. Butler käy jopa kelpo saarnamiehestä Surrenderin nostattavan gospelin soidessa ja Bethelemin rokatessa bluesin voimavaroin eteenpäin. Kummassakin tapauksessa herra piiskaa bändinsä hurjaan vauhtiin, väliosien tuntuessa samaan aikaan oudoilta ja luonnollisilta.

Ei AF:n veroista, mutta kelpo materiaalia seuraavaa suurta levyä odotellessa.