Willie and The Goodsouls: Willie and The Goodsouls

V.R. Label

Willie and The Goodsouls on päässyt jo kolmannen albuminsa merkkipaalulle ja tällä erää otsikon nimileikit on jätetty väliin. Tuore pitkäsoitto onkin simppelisti nimetty bändin mukaan ja muutenkin murheet on lakaistu tuttuun tapaan otsalta ryppyjen kera pois.

Puhuttaessa Willie and The Goodsoulsin soundista on oikeus ja kohtuus, että Dire Straitsin nimi mainitaan samassa yhteydessä. Toinen merkittävä kulmakivi on puolestaan amerikkalaisen rockin suurista suurin, eli E-Street Band. Eikä tuossa mitään hävettävää ole, sillä niin Knopfler kuin Pomo ovat innoittaneet kokonaisia leegioita muusikoita, synnyttäen esimerkillään paljon hyvää ja kaunista – sekä tietysti niitä heikompia viritelmiä.

Willie and The Goodsouls on yhtyeenä jättänyt aikaa sitten lastentaudit taakseen ja Willie and The Goodsouls on albumin oikeaksi bändiksi muuttuneen combon tasapainoisin saavutus. Tällä erää raitoja on vain kahdeksan kappaletta, ja kokonaismitta on tipahtanut sieltä kolmen vartin tietämistä reiluun puoleen tuntiin. Rahalle saa kuitenkin enemmän vastinetta, väittäisin, sillä neljällä sinkulla pohjustettu albumi on kaikin puolin ehyt kokonaisuus.

Em. sinkkuraidoista A-puolen sulkeva Oh My What a Dream rauhoittaa kummasti fiiliksiä päälle kuuden minuutin mitassaan, kun taas I Want In tahtoo tietysti potkaista heti bileet käyntiin. Kummassakin raidassa koskettimet rikastavat kielisoitinvoittoista menoa, mutta niistä löytyy myös tilaa folkahtavillekin soittimille. Ja entä sitten Baby I’m the Man? Nyt ollaan kuistilla kilkuttelemassa ties mitä lusikoita ja kitaroita, mutta niin vain biisi puksuttaa eteenpäin kuin Mississipin jokilaivat. Jokaisella vauhdilla pääsee kyllä perille saakka, joskus nyt ainakin.