Kauko Röyhkä ja S.A. Hynninen: Dekadenssi

Svart Records

Yhteistyö on voimaa, tavataan sanoa. Silti kummeksin hieman tätä liittoa, jossa rockin vanha kunnon räyhähenki ja Reverend Bizarre/Tähtiportti -mies yhdistävät voimansa. Dekadenssi on kolmentoista raidan ja päälle 70 minuutin kokoinen möhkäle, jonka materiaalia on koottu julkaisemattomista sanoituksista ja sävellyksistä – tai näin ainakin myyntipuheissa todetaan.

Röyhkän sanomisista ja tekemisistähän on vaikea ottaa usein tolkkua, eikä ns. totuus selviä välttämättä koskaan. Ensin klassikoksi laskettava Miss Farkku-Suomi oli myös vanhasta materiaalista kasattu, sitten Röyhkä totesi, ettei mitään vanhoja biisivarastoja ole edes olemassa, kunnes Riku Mattilan kanssa julkaistiin taas ainakin jonkin verran vanhaa materiaalia. Tai sitten ei, mistäs siitä Röyhkästä tietää.

Niin tai näin, uutta levyä pukkaa jälleen ja sävellykset ovat pääosin Röyhkän kynästä peräisin, eikä mies kuulosta muulta kuin itseltään. Toki soundimaailmaa on ruuvattu tummempaan suuntaan ja Hynnisen mukanaolo heijastuu niin sävellyksiin kuin teksteihinkin, mutta mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne ovat kuin ennenkin.

Alennustila oli kuuleman mukaan ehdolla jo Mattilan kanssa tehdylle toiselle albumille, mutta liian negatiivinen sanoitus tipautti sen pois. Eikä tuo ole mikään ihme, sillä näin tylyä tilitystä edes Röyhkältä ei usein kuulla. Pimeämmissä alavirtauksissa lipuu myös Ihmisvihaaja, jonka lausuttu alku ja svengaava loppuosa, sekä tietysti kulmikas teksti, muodostavat melkoisia jännitteitä. Röyhkä turvautuu harvoin ns. rumiin sanoihin, mutta kun sellaisia sitten livahtelee, kuulostavat nekin puolikohteliaisuuksilta.

Hynninen saa laulettavakseen akustisesta doomfolkista käyvän Ikävän, jonka pohdinta ikävän olemuksesta on kiistatta kattava ja ajatuksia herättävä. Miksi ja mitä me oikein ikävöimme, kun kaikki on periaatteessa hyvin – onko ikävä koodattu syvälle perintötekijöihimme? Vaikeiksi miellettyjä juttuja pyörittelee myös Seksuaalisuus, jonka sattumanvaraiselta vaikuttava teksti istuu kieltämättä paremmin Hynnisen lakonisempaan ilmaisuun. Röyhkä saa enemmän laulettavaa, mutta vokalistien vuoroveto antaa massiiviselle kiekolle tarvittavaa hengitystilaa, etenkin kun aiheissa tahdotaan jatkuvasti lipsua erilaisten negatiivisten virtausten äärelle.

Uskallan väittää että tiivistetympänä Dekadenssi olisi voinut olla huomattavasti kaupallisempi, mutta toisaalta pikkupirut kuiskivat korvaani, että eikö tätä herkkua voisi saada enemmänkin? Tuplalevy, triplalevy… albumisarja, Röyhkän kanssa suhteellisuudentaju katoaa aina. Sanotaan silti ääneen vielä sekin, että itse huomaan palaavani sopivissa tilanteissa yhä Olen messias, valitut palat 1980 - 2012 -järkäleen pariin ja julkaisu nauttii vitriinitilasta Velvet Undergroundin vieressä.

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät entisenlaisinaan, tavataan sanoa. Tietysti julkeasti svengaava Kuuluisan paluu ja maanisesti päälle hakkaava Huijari etelästä muistuttavat Nartun voimasta, ja sinkkubiisi Bohemiadi olisi istunut mainiosti Etsijät-levylle, mutta ehkäpä tyylillinen rikkaus ja rönsyilevät juuret vaativat juuri näin massiivisia julkaisuja osakseen. Negatiivisuus voi olla suunnaton positiivinen voimavara, kuten Dekadenssin massiiviset luvut osoittavat. Albumi ei välttämättä ole sitä, mitä kummankin herran fanit odottivat, mutta ainakin se jättää jälkensä.