Hulk Wasabi: Ted Bundy Goth Opera

Omakustanne

Lo-fi rockin ja kokeellisen popin velho, Hulk Wasabi, on kummallinen musiikkitiedemies. En osaa sanoa missä määrin hän on hullu tiedemies, mutta herran puuhista nousevat kiistatta mieleen useammatkin legendaariset B-luokan leffat menneiltä vuosikymmeniltä. Reilu kaksi vuotta sitten julkaistu Sensitive Man EP jaksaa yhä hämmentää jytäävällä poprockin hybridillään, mutta nyt soudellaan hieman toisenlaisilla vesillä.

Vihreä taituri on edelleen soundillisesti enemmänkin ruosteinen kuin kiiltävä, mutta kun Mankind Pt. 1 avaa oven kuumeisen jazzin ja beat-runouden tapaamispaikkaan, Sami Sippolan saksofonin raastaessa kuulijan psyykettä, on pakko nostaa hattua. Ja korkealle. Ted Bundy oli sairas murhaaja, mutta tässä albumissa goottius on henkilökohtaista ja oopperamaisuus… no, sekin lienee tulkinnan varainen juttu.

Muistetaan vielä sekin, että herra Bundy päätyi sähkötuoliin tekemistään rikoksista, jotka ovat jostain syystä nostaneet hänet länsimaisen populaarikulttuurin pysyväksi elementiksi. Ehkä Andy Warhol oli oikeassa, kenties. Ja roistoistahan ne parhaat tarinat kertovat aina kummisedästä, Khaniin ja Richard III:n saakka.

Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Darkness Is Us -sinkku vilautteli kelpo pop-koukkuja ja samaa jatkumoa on suorastaan kauniiksi luokiteltava Lovebug’s Life. Jälleen muodon kauneus ja taustatarinan karuus ovat jälleen melkoinen pari keskenään, kontrastia totta tosiaan. Toisissa käsissä tästä olisi syntynyt soittolistojen kärkikamaa, mutta ne kädet eivät olekaan vapaat tällä tavoin.

Hulk Wasabi on mielestäni rohkeampi myös muuten kuin pelkästään aihepiirin kanalta, sillä säteilytetty Reverse Decay on kaikkine rumpukoneineen ja kasarikaikuineen mitä oivallisin pop-kappale. Kauneus saakin nyt puskea esiin betonisista raoista ja halkeamista, mikä vain korostaa materiaalin monisäikeisyyttä ja potentiaalia. Edellä mainittu saksofoni nostaa osakkeita rutkasti, luodessaan mielleyhtymiä David Lynchin romupihauniversumeihin ja toisiin paikkoihin, mutta suurimman kiitoksen ansaitsee Hulk Wasabi itse.

Ties mitä Ted Bundyn sekavissa aivoissa mahtoi liikkua, mutta tämä oopperaton ooppera saattaa osua hyvinkin lähelle maaliaan.