Video Age: Pleasure Line

Winspear



Jos jo edesmennyt Prince ja popin kuninkaallisiin niin ikään kuuluva Janet Jackson olisivat saaneet keskenään lapsen, tuo verso voisi olla vaikkapa Louisianan New Orleansista kotoisin oleva Video Age. Kummisetänä on eittämättä toiminut 80-luvun business-Bowie, enkä hämmentyisi jos Cindy Lauper olisi häärinyt kummitätinä.

Nimien tiputtelu on suorastaan hirvittävää, joten mihin itse Video Agen eväät sitten riittävät?

Annetaan täysi tunnustus heti alkuun siitä kovasta soundiarkeologisesta työstä, joka on johtanut bändin tähän pisteeseen. New Orleansin nelikko on tehnyt tarkkaa työtä kopioidessaan 80-luvun syntikkapopsoundeja yksi yhteen, etsien samalla muinaisia vinkauksia, helähdyksiä ja äänimaisemointityökaluja.

Biisien rennot ja aurinkoiset sisäavaruudet tihkuvat pastillisävyjä, loputtomia auringonnousuja ja -laskuja, sekä tietysti öisiä fiiliksiä. Mikä lopputulemasta jää kuitenkin puuttumaan, on kaikkien em. suuruuksien tanssittavuus, ja puhdas nerous. Toki Shadow on the Wall puksuttaa ja Aerostarin kohdalla Princen kaikki holvit ryövätään, mutta isossa kuvassa Video Agen välittämä kuva on enemmänkin suttuista VHS-laatua, kuin veitsenterävää Betaa.

Muoto on siis hallussa ja soundipakki on tuttuakin tutumpi, mutta kun persoonallisuus loistaa miltei täysin poissaolollaan, tulee kuulijalle – tai ainakin allekirjoittaneelle – hiukan vedätetty olo. Pleasure Line on miellyttävä albumikokonaisuus, mutta miellyttävyys on viety tällä erää jo liiankin pitkälle. Sokeriyliannostus saakin kaipaamaan kirpeämpiä makuja ja terävämpiä vetoja, tyyliin Lovesexyn aikainen Prince ja Lauperin tunnusomaiset kiekaisut.