JARV IS: Beyond The Pale

Rough Trade

Jarvis Cocker ei ole pitänyt kiirettä uudempien projektiensa kanssa. Tuotuaan Pulpin takaisin elävien kirjoihin parin vuoden ajaksi 10-luvun alussa, Cocker on puuhastellut verkalleen musiikin parissa ja uuden yhtyeen syntyhistoria ulottuu aina vuoden 2017 jälkimmäiselle puoliskolle asti.

Cocker on yhä tunnetuin pitkistä vuosistaan Pulpin keulilla, eikä tuore levy muuta tuota faktaa mihinkään. Miehen kun voi saada pois Pulpista, mutta Pulp kuuluu edelleen väkevästi herran musiikissa. Tämä tietysti johtaa pohdintaan, että missä määrin emobändin musiikki oli jo alkujaan nimenomaan Cockerin ohjaamaa. Toinen vahva elementti on Cockerin ääni, joka maneereitaan myöten on täysin entisenlaisensa ja voimissaan.

Promootio Beyond The Pale -albumin ympärillä käynnistyi jo toukokuussa 2019, kun Must I Evolve? -sinkku jyrisi maisemaan. Lähes seitsemänminuuttinen tarina kehittymisestä, paineista, kohtalosta ja kaiken väistämättömyydestä oli viipale suoraan Cocker-taivaasta. Biisin teatraalisuus, lyriikoiden pienet neroudet ja soundien seinät niskaan kaatava tunnelma nostivat välittömästi rimaa heittämällä ohi aiempien tämän vuosituhannen tuotosten.

Seuraavaa sinkkua saatiin odottaa tämän vuoden maaliskuuhun, jolloin lähes kuusiminuuttinen House Music All Night Long viimein vapautettiin. Tämäkin raita on massiivinen, kohtalokas ja upeita yksityiskohtia sisältävä teos, jonka voima kumpuaa ytimen melodiasta.

Menestysten joukkoon on luettava myös kolmas, ja toistaiseksi viimeisin, sinkku Save the Whale, jolla JARV IS… kuulostaa onnistuneesti I’m Your Man -albumin aikaiselle Leonard Cohenille. Halvoilta vaikuttavat syntetisaattorit, hidas, hidas virtaus ja kukkuloiden takaa kaikuvat naistaustalaulut ovat kaikki täydellisesti toisiinsa sopivia palasia, joiden yhteissumma on huikea.

Sinkkujen voimavarat ovat siis kiistattomat, mutta toki neljä muutakin raitaa antavat aihetta riemuun. Lähemmäs seitsemää minuuttia kurottava Children of the Echo löytää jälleen Cockerin leikittelemästä termeillä, sanoilla ja rakenteilla ja This is Hardcoren kolkkouden mieleen nostattava Sometimes I Am Pharaoh rikkoo sopivasti kuvioita jälkimmäisellä puoliskolla.

Punnitsin pitkään, josko tämä on neljän tai viiden tähden levy, mutta kuuntelukertojen karttuessa täysi tähtipotti tuntui aina vain väistämättömämmältä. Mitenkään muita jäseniä vähättelemättä tämä on parasta Cockeria sitten em. This is Hardcoren, jolla on jo ikää päälle kaksi vuosikymmentä.