Bitterhearts: Bitterhearts

Plastic Passion

Turkulainen Bitterhearts saattaa olla iältään vielä nuoreksi laskettava ryhmä, mutta jäsenistöstä löytyy levytyskokemusta aina 80-luvulta lähtien. Eli bändin itsensä mukaan nimetty debyyttialbumi ei kärsi enää sen suuremmista lastentaudeista. Enemmän huolta tuottaa yhtenäisen linjan löytyminen, mutta jo tässä vaiheessa tantereeseen lyödyt reittimerkit lupaavat kyllä valoisaa tulevaisuutta.

Alkujaan kokoonpano kasattiin vain yhtä keikkaan varten, mutta kuinka ollakaan: kemiat lähtivät toimimaan ja yhden illan jutusta sukeutuikin suurempi juttu. Niinpä matka on vienyt ryhmän studioon ja kaikesta päätellen tarina on vasta aluillaan. Popahtava rock, rokahtava pop – termejä voi pyöritellä, mutta punkahtavia ja klassisia kaaria olisi suonut olevan mukana enemmänkin.

Bändin debyyttialbumi on LP-ajan suora lapsi, jolloin piti pohtia tarkkaan kuinka A-puoli päätetään ja B-puoli käynnistetään. Powerin popin ja rennon Amerikan rockin parissa uiskenteleva orkesteri herkisteleekin Library Girlin perään kuin lemmenkipeä Chris Rea konsanaan, kun on aika sulkea A-puolisko. Ja jotta suru ei valtaisi alaa, on B-puoli polkaistava käyntiin johnmellencampmaisella I’m a Mess rokkailulla, jossa vähillä aineksilla saadaan aikaiseksi kummia. Ei se sointujen määrä, vaan kuinka niitä käytetään.

Osuessaan maalitauluun Bitterhears saavuttaakin kelpo prosentilla tuloksia, mutta aivan jokainen laukaus ei mielestäni suuntaudu suotuisaan suuntaan. Etenkin B-puolen puolivälissä tankin pohja alkaa häämöttää, ja vaikka Innocent Jenny Lee sekä Dance Little Liar ovat kumpikin alle kolmen minuutin vetäisyjä, jäävät ne jotenkin vajaiksi yritelmiksi. Edes päätöksenä kajahtava No One Like You ei lähde riittävään nousuun, vaikka aineksia olisi mielestäni huomattavasti ikimuistettavampaankin numeroon.