PA Kiiskilä: Ihmisen laulu

Last Day Records

Siitä on jo reilu vuosi aikaa, kun käsiini päätyi laulaja-lauluntekijä PA Kiiskilän edellinen albumi. Vapaudesta oli, ja on tietysti yhä, tinkimätön folk-pop levy, jonka riisutut ja karsitut numerot antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Alkuvuodesta julkaistu Blehat-sinkku oli yllättävä siirto uuteen suuntaan, ja vaikka biisi ei ole mahtunut uudelle albumille, toimi sinkura eräänlaisena suuntamerkkinä tulevalle.

Ihmisen laulu -pitkäsoitolle on päätynyt esikoisen tapaan yhdeksän laulua, joiden kylkeen on lisätty kaksi lyhyttä intromaista/välisoittomaista numeroa. Avauksena kuultava Matka friikahtaa takaperin (?) kuultavine äänineen ja kiekon loppupuolella kuultava Toinen matka kelaa itseään myös takaperoisesti, mutta nämä kummat lisät toimivat kuten Biken päätös The Piper at the Gates of Dawn -levyllä. Koet levottomuutta ja hämmennystä, mutta silti kaikki tuntuu olevan samaan aikaan jotenkin kummalla tavoin kohdillaan.

PA Kiiskilä nojaa silti enemmän amerikkalaiseen juurimusiikin perimään, josta murskaavan kaunis sinkkubiisi Inari on kenties kaunein muotovalio tällä erää. Biisi jossa ajetaan läpi yöttömän yön Springsteenin legendaarisen Born to Runin soidessa, ei vain voi olla väärässä. Pari askelta Bob Dylanin suuntaan hivuttaa Huomenna me ollaan vapaita miehii, jossa protestilaulun 60-luku löytää itsensä seuraavan 20-luvun tiukoista paikoista. Rempsakampaa poljentoa suosii myös kuplettimainen Värisuora, johon otti aikansa tottua.

Em. amerikkalaisherrat ovat innoittuneet kotimaansa roots-musiikista, joten jossain siellä alkubluesin ja gospelin mutaisilla lähteillä itseään kasvattanut Älä käännä minua takaisin on suorastaan looginen päätös monivivahteiselle albumikokonaisuudelle. Mies ja kitara riittävät toisinaan, toisinaan taakse tarvitaan huuliharppua tai enemmän rytmin pauketta, kuten Mä en oo kuollu vuorostaan osoittaa. Kiiskilän etu, voima ja peruskivi on kuitenkin vokaaleissa, jotka pysyvät sitkeästi etualalla ja johtavat karavaania kohti parempaa huomista.