Jarmo Huhta: Midair

Midira Records

Midair on sanalla sanoen kummallinen levy, jonka lavea ja elinvoimainen juuristo leviää syvälle ambientin, elektronisten äänimaisemien, orgaanisella tavalla vapaan jazzin, elokuvamusiikin sekä kokeellisen äänitaiteen rikkaisiin multiin. Huhta on julkaissut aiemmin materiaalia Twile-otsikon alla, mutta siirtyessään käyttämään omaa nimeään mies on selvästi ottanut harppauksen eteenpäin niin artistina kuin äänitaitelijana.

Koen suorastaan kiusalliseksi tilanteen, jossa joudun kuvaamaan musiikkia elokuvamaiseksi ja David Lynchin varhaisiin töihin sopivaksi, mutta minkäs teet: surumielinen Underland on täydellistä taustaa Henryn vaellukselle. Counter-Voodoon loitsu voitaisiin vallan mainiosti kuulla Mary X:n keittiössä, tai ruokailuhuoneessa, Worker Antsin kuumeisen ja unenomaisen poreilun kuuluessa kenties naapurihuoneesta tai käytävän toiselta puolen. Eraserhead on kuvapuolen klassikko, mutta löytyy Midairista muitakin huoneita, tiloja ja jopa katuja.

Reptalian Pattern siirtää mielikuvitukseni valkokankaan virran lähemmäs mestari Tarkovskia, kun surumieliset piano ja viulu risteilevät minimalistisen kuvion yllä, rakentaen sen miltei täysin omin vedoin. Elektroniikka kolisee, mutta etäällä ja rauhoitettuna, vaikka verkkainen rytmi napsuukin pinnassa. Aika ja tila ovat vain näissä rakennelmissa sellaisia, että normaaleiksi mieltämämme säännöt eivät enää päde. Samoissa sfääreissä leijuu mielestäni haitarin pitkistä vedoista ja yllättävistä vokaalinkaltaisista voimaa purteensa uuttava Tulit ulos suden sydämestä.

Tunnelmat ovat toistuvasti tummia, toisinaan suorastaan synkkiä, mutta kaunis surumielisyys nostaa myös päätään muistuttaen niistä toisista paikoista, jonne voi myös löytää tiensä ääniporttien kautta. Midair ei selittele itseään, eikä ojenna kättään hämmentäessään kuulijansa. Se on ehdoton, vaikeatulkintainen ja täysin oma itsensä. Upeaa.