Jini River: Matkalla

Secret Entertainment

Jini River on yht� lailla suomirockin kuin folkinkin kanssa toimeen tuleva kotimainen laulaja-lauluntekij�, jonka toinen pitk�soitto sai rapsuttamaan p��lakea useampaankin otteeseen. Herran aiempaa tuotantoa kuulemattomana koin aluksi polskahtaneeni tarpeettoman syv��n p��tyyn, mutta Riverin moninaisten ajatusketjujen seurailu oli samaan aikaan viihdytt�v��, haastavaa ja virkist�v��. T�llaisia levyj� kun ei tulekaan vastaan aivan joka vuosi.

Jini River on rockb�ndin keulilla viihtyv� laulaja-lauluntekij�, jonka kyn�st� tuntuu irtoavan jos jonkin v�rist� mustetta. Matkalla-pitk�soiton kutsuminen monipuoliseksi onkin osapuilleen sama kuin toteaisi sateen olevan m�rk��. Rock on kiistaton peruskivi ja sen eteen sek� taakse voi kulloisenkin tilanteen vaatimusten mukaan lis�t� erilaisia t�ydent�vi� termej�. Folk, proge, suomirock, blues, iskelm�, pop, roots � sek� tietysti n�iden kaikkien eri yhdistelmi�, hybridej� ja kollaaseja. Loungeinen Kaksi syd�nt� p�rsk�ytti my�s kahvit rinnuksille, kun kuulin ensi kertaa meksikolaisen pizzeriab�ndin mieleen tuovaa julistusta.

Rakastan julistaa angstiaan suomirockin voimalla ja protestilippua heiluttelevalla folk sekoituksella, kun taas Antaa menn� vaan tekee kuten otsakkeensakin: lahkeet lepattavat 70-lukulaisesti ja glaminkin tuiketta voi havaita taustavaloissa. Viel� pidemm�lle hammondrockin jyt��n ja jyrin��n porautuu Koukussa el�m��n, joka boogaa parhaina hetkin��n kuin puuttuva lenkki Baddingin ja Juicen v�lilt�.

River onkin monin tavoin kuten kiekon avaava Rock�n�rolli- Olli, hiukan kaikkeen taittuva peruskolli, joka loikkaa roolista toiseen kuten parhainkin 20-luvun juppihippipunkkari maanisessa vaiheessaan. Pasmat pist�� sekaisin my�s Kansallisrunoilija, jolla suomalaista kansallispsyykett� ruoditaan svengaavan poprockin keinoin, liek� itsens� Dumari ollut runoilijoista vaikutusvaltaisin.

Kummallinen lis� kokonaisuuteen on kuitenkin kiekon kaksi englanninkielist� raitaa, jotka t�rkk��v�t joka kerta korvanjuureen. Bad Motherfucker k�visi huonosta Doors-pastissista, ellei f-sana lent�isi niin lennokkaasti seinille. Freedom Man lienee puolestaan kunnianosoitus Uriah Heepin ja kumppaneiden suuntaan, eli 70-luvulla pysyt��n visusti t�ll�kin laidalla.

Kummallinen albumi, mutta jos t�ss� ikin� en�� tulee n�hty� yht��n keikkaa, niin Jini Riverin setti olisi ainakin monipuolinen.