Julkaistu: 31.12.2003
Arvostelija: Janne Kuusinen
DetErMine Records
Täällä HalvRysslandissa toinen toistaan dilentantimmat eukot koettavat Idols-skabassa kuulostaa kilpaa Whitney Houstonilta, eivätkä usko järkipuhetta alanvaihdosta. Samaan aikaan länsinaapurista tulee tällaisia Leonard Cohenin estrogeenintuoksuisia, folkilla ja kantrilla maustettuja versioita. Täytyy varmaan ruveta lanseeraamaan lyhennettä NROAOSE: joka meinaa klisettä ”Niin, Ruotsissahan On Aina Oltu Suomea Edellä”.
Vaalea, hieman homssuinen kitaraa soittava nuori, Norjasta kotoisin oleva nainen soittaa itsensä kanssa akustista kitaraa ja on tehnyt jokaisen kappaleensa itse. Lisäsävyinä löytyy jumalaista kakkoslaulustemmaa, pianoa, jousia, lap steel guitaraa jne. Hienoa tuotantoa on hiottu Upsalassa ja Tukholmassa: miten voi olla, että jälki on miellyttävämpää kuin Michael Jacksonin uusimmalla, jonka kansivihossa on mainittu ne paikat, joissa saundia ei ole miksailtu ja viilailtu?
No, piisimateriaalinhan ansiota tuo on. En tiedä, pitäisikö se Alanis Morissette mainita. Tuskin: ei tämä ole niin angstista. Kaihoisaa ennemmin, ennen kaikkea hirmu tasapainoista, kaunista. Terve skandinaavi vie voiton vinttikoiramaisesta amerikattaresta. Brun laulaa tyylikkäästi ”sinne päin”, mikä tekee äänestä jumalaisen kuuloisen. Huippuunsa saakka koulutettujen laulajattarien äänet ovat nimittäin vain ja ainoastaan tylsiä, eikä sopraanojen sanoistakaan saa selvää, jos ihan rehellisiä ollaan.
Näissä sopivan mittaisissa akustisissa tuokiokuvissa vähän on paljon, eikä lyriikoiden tarvitse muuttaa maailmaa. Tätä seesteistä musiikkia kuunnellessa tekisi mieli lentää jonnekin vihreään, loskattomaan, yksinkertaiseen paikkaan, jossa anebrunit kasvavat. Ja ennen kaikkea olla tuo Morgan.
NROAOSE!
Ruotsalaistunut upeaääninen norjalaislaulaja, joka on kymmenvuotisella urallaan ehtinyt julkaista jo kahdeksan albumia. Brunin tyyliskaala ulottuu hissuttelufolkista teatraaliseen draamapopiin.
Linkki:
anebrun.com
(Päivitetty 26.9.2011)
