Huojuva Lato: Viimeiset vanhat hyvät päivät

Bluelight Records

Kaikkihan sen tietävät, että ennen vanhaan kaikki oli paljon, paljon paremmin. Tuon ikiaikaisen julistuksen voimalla Huojuva Lato käynnistää viidennen albuminsa, jonka keulakappale Viimeiset vanhat hyvät päivät taustoittaa neljässä minuutissa suomalaisen kantrimaiseman kuulijan ympärille. Huoh, kyllä se nostalgiakin oli ennen niin paljon makeampaa…

Krhm, palataanpas takaisin asiaan. Huojuva Lato jatkaa siis seikkailuaan kantrin parissa, mutta todellisuudessa kiekolla kuullaan runsaasti muitakin juonteita. Laulaja-lauluntekijä Suonna Kosonen osoittaakin useaan otteeseen biisikynänsä terän, eri tyylien taipuessa kuin tyhjää vain. Minna Kettusen kirjoittama ja lähemmäs kahdeksaa minuuttia venyvä Rakkaustähti on tahollaan pienoinen yllätys, muodon ollessa puhdas rakkaudenosoitus Neil Youngin raukean kesäisille 70-luvun kappaleille.

Cover-kiintiön hoitavat tällä erää kaksi sangen selvästi toisistaan eroavaa numeroa. Näistä peruskantri Juuret Iijoen törmässä, joka on alkujaan tunnettu otsakkeella October In The Railroad Earth, puksuttaa kerrassaan miellyttävästi eteenpäin kerraten samalla yhden suvun tarinan. Albumin sulkeva Vaaran Laella on puolestaan The Ozark Mountain Daredevilsin nelosalbumilta löytyvä herkku Mountain Range, joka tuntuu käännettynä toimivan jopa rahdun paremmin. Näin härmäläisissä maisemissa nyt ainakin.

Maalailevien soft rock numeroiden ohella Huojuva Lato muistaa myös päästellä toisinaan höyryjä myös hieman toisin tavoin. Bertta on hauska tarina lihavasta kissasta ja rempsakasti kulkee myös Mun vanha kitara, joka osoittaa rakkauden syvyyden lähintä soitintaan kohtaan.

Eli paljon kaikkea, ja jokaiselle kantrinnälkäiselle jotakin. Riittävä kattaus ainakin allekirjoittaneen makuun.