Luuranko: Luuranko

Omakustanne

Luuranko kolisee ja paukkuu, kuten luista kasatun kehikon tietysti kuuluukin tehdä. Bio-hajoavaksi ja luontoystävälliseksi tituleerattu yhtye soittaa siis kolisevaa rockia, jossa kulmikkuus on suoria linjoja välttelevää ja vokaalit vaikuttavat raidalta toiselle siirryttäessä enemmän ja vähemmän shamanistisilta. Olemme saapuneet kotimaisen outorockin äärelle, joten ei muuta kuin kuppi täyteen soppaa ja ei olla turhan tarkkoja niistä mausteista.

Rock on aina rukiista peruskauraa, mutta Luuranko sotkee sekaan taipuisampaa funkkia, joka tosin taipuilee luisissa käsissä enemmänkin rautalangan kuin lakritsin lailla. Viisihenkinen ryhmä ei kuitenkaan anna rajoitusten rajoittaa, vaan käyttää rosoista soundiaan rohkean idearikkaasti hyödykseen. Luuranko koliseekin jo perin kummallisesti ja vaihtelevasti, mitä voi pitää ensidemonsa vasta vuonna 2018 pyöräyttäneeltä ryhmältä jo melkoisena saavutuksena.

Vimmaisesti pyörivä Tulesta on selkeä isku rockin tylympään laitaan, alkuvoimaisen tahkonpyörityksen viedessä mukanaan niin hiottavan kuin pyörittäjänkin. Hiukan samaa hammastusta on havaittavissa Liberian melskauksessa, enkä suoraan sanottuna pääse irti Kieroa puuta -raidan kuvioista. Amatöörialkemiaa funkkaa rokkiaan kuin nuori Sielun Veljet, soundien kovuuden ja kolhouden pitäessään sisällään myös tuhdin annoksen melodisuutta. Niinpä kun Kultasarvinen Poro keinuu hiljalleen kohti horisontin hiljaisuutta, en voi kuin laittaa levyn uudestaan soimaan.

Ei tämä mikään täydellinen rock-levy vielä ole, mutta pirun kova debyyttialbumi nyt kuitenkin.