Hengentietäjä: Nikkilästä Niuvaa

Omakustanne

Olipa kerran Hengentietäjät, mutta eipä ole enää, sillä nyt yhtyeen nimi on lyhentynyt yhdellä kirjaimella. Mitä muuta tuon yhden t-kirjaimen lisäksi on kadonnut, entä mitä on tullut tilalle?

Nikkilästä Niuvaa on suomenkielistä rockia, jossa nykivästi soiva uusi aalto, pistävä punk ja suomirockin mystisempi polku risteävät useampaan otteeseen toistensa kanssa. Eivätkä nämä linjastot suinkaan törmäile vahingollisesti toisiinsa, vaan ennemminkin kyseessä on samoja maisemia useammista kulmista avaava kokemus. Musiikissa on alkuvoimaa ja vaaraa, kipaleiden tökkiessä ja törkkiessä silitellyn sijaan.

Lainalinnut kaappaa ovelasti kainaloonsa jopa iskelmää, kun taas Kuka hän on klonksuu tavalla josta ei ole niinkään pitkä matka postpunkin mustille kujille. Vokalistin tuima tyyli vakuuttaa tinkimättömyydellään, karun laulun ollessa väkevää ja silti selkeää. Boogie mies ei juuri boogaile, mutta kertosäkeen mustuutta rämisevässä julistuksessa on kiistatta jotain omanlaistaan. Yllättävin numero on silti outorockin eteiseen kurvaava Kivet, jonka äkkiväärässä virrassa jalat saattavat kadota alta koko lattian kera.

Rosoisuus on vaikeasti annosteltava ominaisuus, eikä Hengentietäjä aina osu kohdilleen alkemiapatansa ääressä, mutta kahdeksasta raidasta yksikään ei ole täysin turha, joten eteenpäin on menty. Sävellyskynän terä ailahtelee myös yhä, tosin sovitukset paikkaavat usein tilannetta.