HENRIK!: Uusi Testamentti

Katakombi

HENRIK! pirstoi punk rockin sääntöjä uusiksi keväisellä Psalmit-albumillaan. Tuolloin viiden biisin muodostama kiekko täytti vaivatta pitkäsoiton rajat, koska avauksena maisemaan kajahtanut Me ei osata skeittaa, me ei olla punk kellotti peräti päälle 32 minuuttia.

Jo taannoisessa Desibeli.netin haastattelussa vihjailtiin, että Uusi Testamentti on jotain normaalista poikkeavaa, mutta silti yllätys oli melkoinen. Tällä levyllä on tasan kaksi raitaa, joista ensinnä kuultava Prologi oikeastaan vain kertaa ketkä levyllä esiintyvät. Puheen taustalla vingahtelevat synat tietysti vihjailevat tulevasta, äänimaisemoinnin uhkuessa industriaalista vaaraa, mutta kyseessä on lopulta silkka intro.

Levyn ainoa oikea kappale, eli varsinainen pihvi, salaatti ja kaikki mahdolliset lisukkeet siinä samassa on Ydintuho Mittaa tällä titaaniselle raidalle kertyy hulppeat tunti ja kolme minuuttia, tyylin ollessa uniikki progen, punkin, rockin, ambientin ja industrialin yhdistelmä. Ydintuho on huomattavasti kokeellisempi, sirpaloituneempi ja teosmaisempi kuin em. Me ei osata skeittaa, me ei olla punk, eikä kappaletta – eli levyä – edes oikein pysty hahmottamaan parin ensimmäisen kuuntelukerran aikana. Teemat toistuvat, tutut kuviot nostavat päätään eri puolilla mammuttimaista teosta ja tavallaan kokonaisuus on jaettavissa useampaan alaosaan, mutta on tämä silti melkoinen pala purtavaksi.

Onko HENRIK! mennyt jo liian pitkälle? Kiistatta kyllä. Entä onko se täysin positiivinen tai negatiivinen asia? Tuskin heiluri juuttuu kumpaankaan päähän, mutta tästä levystä pitää nollata monia kelloja ja mittareita. Taiteellisesti Uusi Testamentti on jotain, jota tässä maassa ei ole koettu koskaan aiemmin, mutta samalla joku kuiskuttaa jo korvaan: ”mitä seuraavaksi?” Harvoin olen joutunut näin hämilleni levystä, onneksi musiikki on olemassa.