James Elkington: Ever-roving Eye

Paradise of Bachelors

Englantilainen James Elkington ilahdutti ainakin allekirjoittanutta kaksi ja puoli vuotta sitten, kun herran Wintres Woma -pitkäsoitto sai pohtimaan talvisia asioita. Tänä vuonna talvi jäi näillä rannoilla pitkälti kokematta, mutta Ever-roving Eye antaa pehmeällä folkillaan uutta pohdittavaa.

Elkington on jo pitkään asustellut Chicagossa ja uuden albumin tiimikin on kasattu tuttuun tapaan chicagolaisista konkarisoittajista, mutta eihän näillä raidoilla ääneen pääse juuri kukaan muu kuin Elkington kitaroineen. Ei ainakaan lähellä parrasvaloja. Artisti nojaa myös entiseen tapaan englantilaiseen perimään, eikä levyltä pysty juuri havaitsemaan oikein minkäänlaisia tai minkään tasoisia amerikkalaisia jälkiä. Tätä voi pitää jopa outona, onhan herra siirtynyt Yhdysvaltoihin jo 90-luvun lopulla.

Pientä liikettä on toki havaittavissa groovaavasti rullaavassa Late Jim’s Lamentilla, jossa bändi pääsee tosissaan näyttelemään taitojaan maestron taustalla, vaikka linjat suorina pidetäänkin. Eipä ihme että puolittain jazzahtavastakin numerosta on valjastettu oikein sinkkuraita. Toimivaa hämäystä harrastaa myös avaukseksi sijoitettu Nowhere Time, jonka folkahtava alkupuoli ja sitä seuraava sähköisen bändin tukema osuus tuntuvat olevan peräisin aivan eri kappaleista. Kuinka ollakaan tämäkin väriläiskä on valittu sinkuksi.

Tasaisuus on tällä erää asteen tasapaksumpaa kuin aiemmin, mutta Elkington pärjää jopa autopilotilla.