joku iiris: joku iiris

Humu Records / Hillotehdas / Jukan musiikki

On olemassa masentunutta ja elähtänyttä musiikkia, jossa elämän valttikortit ovat aikoja sitten menneet sivu suun – ja sitten on joku iiris. Totta kai taannoinen Hyvä tyttö -sinkku antoi jo varoituslaukauksen kohti yleistä mielialaa, mutta siitä huolimatta tämä debyyttialbumi pääsi yllättämään.

Nyt siis ollaan masentuneita ja kun pitkäsoiton kaksi ensimmäistä kappaletta ovat miltei kuusiminuuttiseksi kaivuutarinaksi kasvava Kaivan nenää ja reilussa puolessatoista minuutissa oleellisen välittävä Paska laulu ovat soineet, niin siinähän ne ääripäät tulee esitellyiksi. Kumpikin raita on latistavan masentunut, mutta sellaisella suomalaisen sitkeällä tavalla. Elo antaa vuorotellen kämmen- ja rystylyöntejä, eikä mitään muuta edes osata odottaa enää. Erona on vain se, että joku iiris osaa olla masentunut sekä äänekkäämmällä että hiljaisemmalla tavalla, nojaten samalla vain kahteen asiaan: lauluun ja akustiseen kitaraan.

Vaatiikin juuri oikeanlaista fiilistä, että esimerkiksi periaatteessa kaunis Runkkarit ja yhtä lujaa henkistä litsaria poskelle antava Paha mieli napsuvat. Mielenkiintoista tarttumapintaa fantasiakirjallisuuden hedelmien suuntaan avaa puolestaan Hagrid, jossa portaiden alla mätänevä luuseri jää niille sijoilleen, koska kukaan ei tule häntä ’pelastamaan’. Simpsakasti sivakoiva Lääkkeet omaa myös potentiaalia yhteislaulurenkutukseksi, joten on kiekolla kiistatta hetkensäkin.

Ja saattaahan se niinkin olla, että jos joskus näkisin artistin esiintymässä ihan oikeasti livenä, niin saattaisin hurmaantua vähäeleisistä tappiotarinoista. Tässä maailmantilanteessa joku iiris on vaan turhan tuhtia kamaa ainakin allekirjoittaneelle.