Musta Valo: Tuleville sukupolville

Kaakao Records

Sanotaan ettei yhteensattumia olekaan, vaan kaiken takaa löytyy maailmankaikkeuden kokoinen kuvio tai suunnitelma. Vai onko moisen pohtiminen silkkaa salaliittoteoriafobiaa, tai tarkoitusten etsimistä sieltä missä silkka kaaos tiputtelee noppiaan miten sattuu? Niin tai näin, Musta Valo liikkuu uusimmalla albumillaan sangen ajankohtaisissakin tunnelmissa, joista voi halutessaan muodostaa suurempiakin kokonaisuuksia.

Tuleville sukupolville -albumilla tummaa post-poppia soittava bändi antaa jälleen mustan valonsa loistaa spektrin lilassa päässä. Outo kesä kolisee jopa postpunkisti, vaikka äänipinnoista puuttuu selvin rosoisuus ja aggressiivisuus. Siitä huolimatta ei ole vaikeaa havaita, että pintojen alla kuohuu jatkuvasti ja esimerkiksi Keho on vankila ja Saariston lapset ovat kaikkea muuta kuin tyytyväisyydessä kyllästettyjä perustarinoita.

Musta Valo rakentaa soundinsa kuulaista kitaroista, kokolattiamattomaisista koskettimista, rasvatun rullaavasta rytmipuolesta sekä kaiken päälle sijoitetusta vokalisoinnista, jossa sanat lausutaan usein hiljaa, toisinaan miltei varoen. Tekstit maalailevat kuvia onnettomista ihmisistä, dystooppisista tilanteista ja ahdistuneista mielistä, jotka saattavat manata jopa doppelgängerinsä esiin kuten upeassa päätösraidassa, Kaksoisolento, taitaa tapahtua.

Kiivaiden ja rauhallisten biisien joukko on monitahoinen, mutta silti kaikki osat tuntuvat yhden suuremman kuvan osasilta. Hetkittäin tuo teosmaisuus käy jopa haitalliseksi, koska soundillisesti ryhmä käyttää sangen tiukkaa sapluunaa, jota vain Outo kesä ja pari muuta numeroa rikkovat edes jonkin verran. Pitkäsoittoa on silti helppo kutsua suureksi levyksi, jonka mutkikas sisäavaruus vetää mukaansa etenkin kuuntelukertojen karttuessa.