The Dogshit Boys: Flashrock Massacre

Omakustanne

The Dogshit Boys on räyhännyt ja möykännyt punkrockin kentillä jo niin pitkään, että ihan sitä yllättyi herrain esikoisalbumista. Ainuttakaan pitkäsoittoa ei tosiaankaan ole siunaantunut ensimmäiselle 20 vuodelle, joten johan se toisaalta oli jo aikakin antaa flashrockin tappaa niin talossa kuin puutarhassa myös tällaisessa perhepakkauksessa.

Ja kun tahkoa on ehditty pyörrättämään jo se toinenkin kierros, ei Flashrock Massacre ole mikään kokoelma vanhoja viisuja. Aiemmin julkaistuja raitoja ovatkin vain kiekkoa pohjustaneet sinkut, joista ensimmäinen, eli Aivoradio saa myös kunnian avata debyyttialbumin. Startti toimiikin kuin raikas potku nivusiin ja perään tärähtävä Käytöshäiriö pamahtaa niin pitkälle 77-punkin asenteelliseen maisemaan, että melkein tulee puhuttua jo övereistä.

Kolhivimmat numerot ovat kuitenkin kiekon jälkimmäisellä puoliskolla, jossa raivoisa Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä ja astetta rauhallisemmin viestinsä otsaan naulaava Tunkekaa innovaatiot perseeseen välittävät olennaisen jo otsikoillaan. Rupista, rujoa ja samaan aikaan niin riemukkaan punkkista tukistelua.

Eikä tämä olisi tietenkään aito The Dogshit Boys -kiekko, ellei esiintymiskieli vaihtuisi eri biiseissä suomesta englantiin. Mielenkiintoista on myös se, että englanniksi tarjoillaan albumin metallisimmat vedot. Color Climax Overdose on ihan puhdasta Motörheadia ja sinkuksikin livautettu Brown Gold ruskettaa ihon kuin Floridan death-aurinko konsanaan, vaikka syvin viemäriosasto jätetään (onneksi) rauhaan.

Flashrock Massacre on ristiriitainen ja haastava kiekko, jonka ääressä tulee pohtineeksi kaikkien elementtien todellista painoarvoa. Toki ymmärrän, että bändi provoaa ja tuuppii tahallaan, siitähän kaikessa musiikissa – ja taiteissa – on pohjimmiltaan kyse. Flashrock Massacre herättää taatusti tunteita ja reaktioita, mutta se on enemmän kuin lööppishokkailua. Muutama komea laukaus, pari hutia ja muutama numero, joista ei ota oikein selvää vielä kymmenenkään kuuntelukerran jälkeen. The Dogshit Boys pitää siis linjansa.