Ville-Veikko Liekkinen: Mörkölä

Omakustanne

Siitä ei ole vuottakaan, kun Ville-Veikko Liekkinen oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla. Silottelematonta popfolkkia soittava mies oli Eteenpäin-albumilla pimeyden äärellä, negatiivisuuden ja elon varjopuolien hallitessa maisemaa. Toki seassa oli toivonkin pilkahduksia, mutta positiivisuus oli selkeästi oppositiossa.

Mörkölän nimittäminen valoisaksi ja onnelliseksi kiekoksi olisi tolkutonta liioittelua, sillä parisuhteiden karikoita ei pystytä tälläkään erää väistämään, eikä arjen mankeli ole usein kovinkaan armollinen, mutta… Siellä on kuitenkin seassa valoa, jopa huumoria, jos nyt mahdollisesti hiukan mustaa sellaista. Asiat ovat siis muuttuneet, ja muutosta tarvitaan aina.

Liekkisen itsensä sanoittama, säveltämä, sovittama, soittama, laulama ja tuottama kiekko on edelleen tunnemaisemiltaan rosoinen ja selvästi syntynyt mies & kitara -pohjalta. Taustalla kuullaan rytmisoittimia ja muuta tapetointia, mutta nämä uudetkin kappaleet elävät, kukoistavat ja painuvat hiljaisuuden hämärään nimenomaan laulun ja akustisen kitaran kautta.

On ihan kustakin kuulijasta kiinni, että kuinka suoraan vaikkapa nimibiisi Mörkölä tai Kaunis päivä omaksutaan. Rumuus ja kauneus, pelko ja rakkaus – tutut vastaparit lähtevät tanssiin, mutta aiempaan verrattuna tekstit jättävät enemmän kysymyksiä ilmaan. Ehtolauseita, olettamuksia, haaveita, kun ”ehkä” ja ”jos” antavat tarvittavaa kyynärpäätilaa tulkinnoille.

Joku sanoi joskus Leonard Cohenin musiikin olevan täydellistä tausata ranteiden viiltelylle. En menisi aivan niin pitkälle Mörkölän kanssa, mutta kyllä tässä samoilla suunnilla liikutaan. Julman kaunista ja viiltävää musiikkia, josta pitäminen saa piston tuntumaan sydämessä – enhän minä nyt näin negatiivinen ole, enhän?