Dai Kaht: Dai Kaht II

Soleil Zeuhl

Tässäpä olisi taas albumillinen spacerockia aivojen rakentavaan nyrjäyttelyyn, etenkin jos tuntuu siltä, että arjesta puuttuu mielestäsi yllättävyyttä. Muistan hämärästi kotimaisen Dai Kahtin esikoislevyn muutaman vuoden takaa. En tuolloin päätynyt arvioimaan sitä jostain syystä, joka on unohtunut aikojen pölykerrosten alle. Ehkä päätöksen takana oli puolittainen vedätyksen tuntu, sillä bändiä ei pääse syyttämään ainakaan turhasta otsarypistelystä.

Humoristinen rock on aina ollut vähintäänkin kaksiteräinen miekka, jolla huitoessa vahinkoja on tapahtunut kautta aikain leikkaavan pinnan kummassakin päässä. Eikä tämä kahdeksan raidan mittainen hulluttelukaan suju haavereitta, vaikka krautin ja dönerin makuinen spacerock kiistatta ryhmältä sujuukin ja 70-lukulaiset sfäärit saavutetaan Buck Rogersin lepattavien lahkeiden läpsyessä taustalla.

Proge porisee ja kun pisimmät kaksi raitaa ulottuvat 11 minuutin tuolle puolen, riittää raketissa polttoainetta ainakin Andromedaan saakka. Eikä siinä mitään, sillä niin Zöbehr-Daï kuin eeppiseksi äityvä Môa Orgata ovat kelpo odysseioita avaruusrockin äärimmäisiin kaukaisuuksiin saakka. Onkin täysin kuulijasta kiinni, että mennäänkö tässä liian kauas käymättömille korpimaille, jotka sijaitsevat kaukaisessa galaksissa, kauan, kauan sitten, mutta ainakin trippi on ainutlaatuinen.

Kritiikkiä on pakko antaa ratkaisujen kaavamaisuudesta ja siitä, että ryhmä ei rohkene tutkia uniikkeja soundimaisemiaan rohkeammin. Tai ainakin omasta mielestäni esimerkiksi Dai Korönenn olisi voinut olla rohkeampi avaus poreilevan progen aurinkoisemmalle puolelle.