Laura Moisio: Laulaa kun ei voi muutakaan

Texicalli Records

Lauran Moision neljäs studioalbumi tekee sen taas: periaatteessa kyse on samasta Moisiosta, mutta silti jokin on jälleen muuttunut. Reilu kaksi vuotta sitten julkaistu, Laura Moisioksi nimetty kolmas albumi näki artistin uivan syvemmälle folkahtavan melankolian vesiin, eikä niistä olla nytkään kovinkaan kaukana. Folkin, popin ja kokeellisempien soundien keitos on vokaalivetoista ja akustinen kitara on tutulla johtajan paikallaan.

Uutta pitkäsoittoa ennakoinut Kaukana onnesta -sinkku yllätti kieltämättä brutaalilla minimalistisuudellaan, kauneuden punoutuessa lähinnä hiljaisten soitinten ja mitä surullisimpien rivien keinoin. Tekstin puolella innoituksena toiminut Edith Södegranin Levottomia unia -runohan on jo itsessään suruinen, eivätkä kyyneleet olleet kaukana nytkään. Vielä kun muistaa viime vuoden puolella ilmestyneen Ohi ajettiin -sinkun aavemaiset vedot, niin sitä suorastaan pelotti tarttua uusimpaan albumiin. Pelotti ja kiinnosti samaan aikaan, jos totta puhutaan.

Laulaa kun ei voi muutakaan on kiistatta surumielinen albumi, mutta vaikka sen synkimmät osuudet ovat jo raskaiksi laskettavia on mukana myös valon pilkahduksia. Mä haluun tavata sut uudestaan virkistää jazzahtavalla rytmillään ja positiivisella otteellaan: tämähän taitaa olla ihan oikea rakkauslaulu, tai ainakin biisi jonkin sortin ihastumisesta. Rokkaavalla rytmillä ja dreampopmaisella laululla varustettu Tuu tänne niin kerron leikittelee puolestaan mysteerisyydellä ja vaikka aika loppuu tälläkin kerralla, on kaikki jotenkin lohdullisempaa.

Saatesanojen mukaan ilmastonmuutoskriisi ja kaiken epävarmuus suuren tuntemattoman edessä ovat toimineet albumin peruskivinä, mutta neljäs kiekko ei ole lohduton surun matka. Tietysti huoli ja murhe kuuluvat eri raidoilla, mutta luonto näyttäytyy esimerkiksi Kuulin linnun -kappaleessa jotenkin voittamattomana. Me ihmiset voimme tuhota miltei kaiken ympäriltämme, mutta planeettamme on selviytynyt jo ainakin viidestä maailmanlopusta, joten eiköhän matka jatku meidänkin jälkeemme. On täysin meistä itsestämme kiinni, että olemmeko mukana kuvassa kun seuraavan lopun pölypilvi on laskeutunut. Sitä odotellessa voi vaikka laulaa, ettei ihan kuolleeksi muutu jo pystyasennossa.