Rebecca Foon: Waxing Moon

Constellation

Rebecca Foon on kanadalainen säveltäjä, muusikko ja vokalisti, joka tunnettaneen kenties paljon paremmin Saltland ja Esmerine -projekteistaan. Oman nimensä alla Foon on hylännyt miltei kaikki aiemmista yhteyksistä tutut elementit, eli Waxing Moonilta on turha odottaa elektronisia ääniverkkoja tai jousia. Äänessä ovat lähinnä Foon ja hänen soittamansa piano, joiden taustalla kuullaan mitään muuta äärimmäisen harvoin.

Waxing Moon on kaikessa minimalismissaan miltei brutaali kokemus, vaikka albumin kaikki äänet pysyvät rauhallisina ja minkäänlaisia rosopintoja on turha etsiä. Hiljaisuuden näennäisestä rauhallisuudesta ja muuttumattomuuden valheellisista kuvista on toki luotu jo aiemminkin runsaasti äänitaidetta, esimerkiksi elokuvien soundtrackeille. Niinpä myös Waxing Moon voisi toimia kuvien taustoittajana, kunhan kyseessä ei vain ole mikään tehosteälämölö, jossa juoni on vain pohjustusta seuraavaa massiivista taistelua odotellessa.

Foon ennemminkin lausuu ja kuiskii kuin laulaa, mutta intiimi ja iholle tuova muoto antavat mm. Ocean Songille sen kaipaaman toismaailmallisen voiman. En edes osaa sanoa mitä kieltä Foon toisinaan laulaa, yksittäisistä sanoista nyt puhumattakaan, mutta vokaalien merkitys ja asema ovatkin tällä levyllä hieman erilaisia kuin monilla muilla.

Avainkysymys kuuluu: Riittääkö pelkkä piano ja vaimea laulu luomaan taian kuulijan ympärille? Väittäisin että useimmissa tapauksissa muuta ei tarvita. Toki Waxing Moon vaatii aikansa ja paikkansa, jotta siitä voi nauttia täysin siemauksin, mutta se on myös armollinen ja anteeksiantava joukko lauluja, jonka pariin on helppo palata pienen tauonkin jälkeen.