Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus

If Society

Tuskin monikaan yllättyy siitä, että Radiopuhelimet sivakoivat tutuilla laduilla 15. albumillaan. Vuodesta 1986 rockin hulluutta, vapautta ja monimuotoisuutta korostanut, vahvistanut ja edistänyt ryhmä on saanut kasaan yksitoista uutta raitaa, joita oikeastaan yhdistää vain esittävä orkesteri.

Silti bändin klonksuva mutta groovaava soitto on niin helposti tunnistettavaa möykkää, että tekijät haistaa välittömästi jokaisella raidalla. Ehkäpä juuri sen takia bändistä on kasvanut omanlaisensa instituutio, jonka tekemisistä voi löytää edelleen yllättäviäkin liikkeitä. Niinpä kun Vanhus ja piru viihdyttää kuulijoita kuuden ja puolen minuutin mittaisella spoken word/runo -lönkyttelyllään, sitä nojaa kuin huomaamatta lähemmäs kaiuttimia, jotta yksikään riveistä ei vain pääse karkaamaan ohitse.

Pekka Tuomen saksofonit puhaltelevat jykevästi jo toisena soivalla Lappajärvi -75 raidalla, mikä antaakin kiekolle kaivattua kulmikkuutta. Ei se sähkökitara ainoa kuningas ole näillä main. Värikkyyttä rikastetaan toki muillakin sudeilla ja brittiläisen uuden aallon veikeä värikkyys taitaa puskea pintaan useammallakin raidalla, tosin kaikki on omaksuttu, käsitelty, lajiteltu ja annetaan takaisin luotettavan Radiopuhelimet-filtterin lävitse.

Nostetaan lätsää napakasti myös Jeesus Kristus ja ateisti sinkkuraidan, sekä tietysti Naapurit-helmen edessä. Tässä kun on taas pari uutta muotovaliota pitkän jonon jatkoksi, mutta kummallisin veto on silti viimeisenä kuultava Vankifarmilla 2, jonka a cappella -esitys toimii kaikilla sylintereillään. Ihan oikeasti.