Kumikameli: Kirppusirkus

Stupido

Kumikamelin levytystahti on hidastunut huolestuttavissa määrin. Siinä missä edellinen Voima ja kunnia -albumi julkaistiin lähes neljä vuotta Simsalabimin jälkeen, saatiin uutta pitkäsoittoa odottaa nyt lähes täysi vuosikymmen. Taannoin ilmestynyt Narsistiset natsit -sinkku pääsikin yllättämään kuin raikas lapion isku vasten kasvoja, bändin vimmaisen räyhän pakottaessa ottamaan pari taka-askelta. Mikäs ihme niille sedille nyt on tullut?

Sedät totta tosiaan jaksavat heilua, huojua ja piiskata kuulijoitaan punkahtavalla rockmetallilla, jossa ei kumarrella, selitellä eikä ainakaan heittäydytä korrekteiksi. Tosin tallaa ei tarvitse itsetarkoituksellisesti polkea vasten permantoa, kuten esimerkiksi nimiraita Kirppusirkus osoittaa. En edes ymmärrä mikä tämän loungehelmen tarkoitus on, paitsi miellyttää koiran- ja kissanomistajia. Kai.

Kumikamelin meininki onkin väkevöitynyt siinä määrin, että tästä muilutuksesta joko pitää tai ei. Kolisevaa, pörisevää, huutolaululla vahvistettua ja napakoilla lyriikoilla ryyditettyä rynkytystä voi kiittää ja syyttää samoista syistä, mutta ainakin bändi on uskollinen tyylilleen. Nihilisti takoo, Myyntitykki paukuttaa leveämmillä harteillaan ja jossain siellä outorockin tantereilla Laumaton uhkailee ansoillaan melodian napatessa osapuilleen kerrasta kiinni. Samalla saadaan tehtyä luista huonekaluja ja lähetettyä terveiset pimeälle puolelle, tiedättehän.

Kirppusirkus on kummajainen nykyisessä maailmassa, mutta niinhän Kumikameli on aina pistänyt esiin, silmään ja toisinaan kivuliaasti kylkeenkin. Silti kun Pii laukkaa groovaten kohti sienipilveä, on vaikea olla viehättymättä herrain mäiskeestä.