Miseria Ultima: Graygarden

Advoxya / Inverse

Vuonna 2017 perustettu Miseria Ultima iski Phosphor-debyyttialbumillaan piikkihakkunsa jonnekin dark electron, aggrotechin ja EBM:n välimaastoon, sortumatta silti genrejen sudenkuoppiin. Nyt on koittanut toisen kierroksen aika ja kotimaiset konesynkistelijät pohjustivat tulevaa jo viime syksynä julkaistulla Allegiance-sinkullaan, joka lähenteli sangen onnistuneesti soundeillaan mm. Suicide Commandon komentobunkkeria.

Kymmenen kappaleen ja noin kolmen vartin mittainen annos elektropainajaisia sujuu tutuilla urilla, raskaampien ja synkempien elementtien tehdessä tilaa tanssittavammalle materiaalille. En väitä että jo nimellään vahvoja viestejä lähettävä Miseria Ultima olisi mitenkään menettänyt teräänsä – kaksikko vain osaa paukuttaa tylyä musiikkiaan rahdun tanssittavampaan muotoon. Teemat kiertelevät elon ongelmissa ja kuvastot huokuvat urbaania ahdistusta, mutta jokaisessa piikkilankakasassa voi joskus vilahtaa jopa auringonpaiste. Ehkä.

Albumin alkupuolella etenkin Remote Warning sujuu kuin tanssi ja samaa vetovoimaa puhkuu Insolence, josta saksalaiset alan mestaritkin olisivat ylpeitä, belgialaista nyt puhumattakaan. Let Downin vääntää rohkeammin groovenappulaa ja lähes kuuden minuutin rajalle yltävä Bayonet of Her Arms uskaltaa olla jopa kolkolla tavalla kaunis numero, josta toisessa elämässä olisi saattanut sukeutua vaikkapa ihan oikea pop balladi. Eikä se ole suinkaan mikään kivityksen arvoinen teko, sillä hyvä kappale on aina hyvä kappale, on muoto sitten mikä tahansa.

Graygarden jalostaa, muuntaa ja täydentää Miseria Ultiman soundia niin, että nyt voidaan jo puhua Miseria Ultima soundista. Edeltäjäänsä monipuolisempi ja tarttuvampi kiekko nouseekin genrensä tapaukseksi, joten näillä hartioilla Keski-Euroopan markkinoidenkin olettaisi aukenevan jo paremmin.