Lyyti: Meitä ei ole kutsuttu

Luova Records

Painaahan se pään kumaraan, kun huomaa olevansa ei-kutsuttu ja juuri tuonkaltaisesta kuulumattomuudesta Lyyti kertoo useammallakin debyyttialbuminsa kappaleella. Aiemmin jo parin sinkun myötä Desibeli.netinkin sivuilla esiintynyt Lyyti yllätti alkusyksystä, kun Olen matkalla kaatamaan patsaita esitteli tämän joensuulaislähtöisen laulaja-lauluntekijän runoelmapopin.

Henkisesti Lyyti pakenee kärkkäästi huoneen varjoisammille puolille, mutta toisaalta: sieltä on vaivattomampaa tarkastella elämän hassuja outouksia ja kritisoida niitä piikikkäästikin. Sama terävä kieli sivaltaa kuitenkin myös itse kertojaa toistuvasti, jopa silloinkin kun kaikki on periaatteessa kohdillaan. Tai ainakin omasta mielestäni esimerkiksi mm. Tehdään tänään jotain hauskaa on omanlaisensa hätähuudonkaltainen, ja vain sinkkuna ilmestynyt Ei pahalla saa rokimmalla soundipakillaan ikävien muistelun toimimaan.

Suru, murhe ja epävarmuus leimaavatkin albumia, jonka parhaimmat saavutukset löytyvät tuotantopuolelta. Katedraalin tarina on kiistatta surullinen useammallakin tasolla, mutta täyttymys jää saavuttamatta. Eikä Karsastuskaan varsinaisesti onnesta kerro, vaikka sen tavoittaakin autuuden avoimista ikkunoista, toisten kodeista ja unohtamista kolikoista. Hakemista, etsimistä ja puntarointia vailla lopullista liikettä.

Lo-fi toteutus ja vähiin aineksiin luottaminen nostavat Lyytin vokaalit/lausunnan keskiöön. Kiekaisut ja ns. väärin lauletut kohdat ovat luonnollisesti osa charmia, joka tulee taatusti jakamaan kuulijat jyrkästi kahteen leiriin – onhan eräskin M.A. Numminen luonut näillä tempuilla itselleen komean uran. Pinnat vielä groovaavasta loungesoundista, jonka ansiosta Salonkikelpoinen humala iskee nuoren Röyhkän tavoin. Sekavaa, lupaavaa ja samaan aikaan ärsyttävää – mikä lienee ollut tarkoituskin.