Erittäin laadukasta englanninkielistä blackin tuoksuista metalliaan takova Warhorn on paimiolainen, juuri toisen demonsa julkaissut bändi. Kun kolmen varsinaisen kappaleen kyytipojaksi tarjotaan vielä lyhyt intro, suoritetaan vajaassa vartissa kunnon juurihoito ilman puudutusta. Soundillisesti siis liikutaan jossain melodisemman blackin puolella, mutta vaikutteita on selvästi saatu perinteisemmänkin metallin saralta. Soitanto hoidetaan kahden kitaran ja rytmiryhmän avulla, eli koskettimia ei tällä kertaa kuulla, eikä niitä kyllä kaivatakaan.

Intro Prologue For Annihilation on rakennettu pelkistä äänitehosteista ja teos toimiikin vain johdantona ensimmäiselle ’oikealle’ raidalle Into The Battelfields. Levyn kera tulleen saatteen mukaan kappale on ensimmäinen mitä ryhmä on ikinä tehnyt – suotuisasti on bändin taival ainakin tämän valossa alkanut. Biisi on tukevan melodista mätkettä jota kitaristi/vokalisti Vulturen mukavan rosoinen ja viiltävä ääni värittää persoonallisesti. Seuraavana soiva Warstorm avaakin jo hieman enemmän kaasuhanaa vauhdin noustessa miellyttävästi, vaikka mihinkään blastbeatiin ei intoudutakaan. Päämelodia on tarttuva eikä tiukassa riffittelyssä ole myöskään moitteen sijaa, ja mikä parasta myös sovitus tuntuu aivan loppuun asti mietityltä. Viimeinen kappale Wold Wide Desolation on samalla lätyn uusin osoittaen suunnan olevan hieman muuttumassa – kuulenko selvempiä norja-vaikutteita taustalta, vai kuvittelenko vain?

Warhorn on erittäin lyhyessä ajassa saanut kasaan vahvan demon. Niin tuotannollisesti kuin soitannollisestikin kaikki tuntuu menneen niin hyvin kuin vain voi vajaan viikon mittaisella äänitys/miksaus aikataululla. Soittimet soivat selkeästi ja se omakustanteita turhan usein vaivaava äänen puurotuminen loistaa poissaolollaan. Kun kappaleetkin ovat miltei kautta linjan sitä A-ryhmää ei tässä voi muuta kuin jäädä odottelemaan yhtyeen seuraavaa liikettä. Lupaavaa, erittäin lupaavaa.