LAkeuZ: Oumuamua

Omakustanne

LAkeuZ on sama asia kuin Ashen Simian ja Panu M Savolainen. Yhdessä nämä konemusiikin monet salat hallitsevat herrat ovat luoneet vuosien 2017-2018 aikana albumillisen materiaalia, joka on itseasiassa julkaistu jo viime vuoden puolella.

Oumuamuan niputtaminen ambient-termin alle on hiukan sama kun kutsuisi sadetta märäksi, mutta ambient on toisaalta kelpo aloituspiste kartoitustyölle. Secret Chamber of Dreamsin kaupallisempi äänimaisema jossa Kraftwerk kohtaa Blade Runnerin on toki melko puhdasta elektronista poppia, mutta kuin varkain pitkäsoiton pääteokseksi hiipivä päätösraita Mnemosyne on majesteetillisessa, päälle vartin mitassaan sitten puhtainta mahdollista industrial/elektro taidetta, jossa ambientin vaimeus ja linjakkuus omaksuvat brianenomaisia kehityslinjoja.

Oumuamuan yksi tukijalka lepää puolestaan modernimmissa teollisuuspihoissa, joiden urbaanista arvaamattomuudesta Smoke and Mirrorsin rauhaisan levoton bassolinja mielestäni kertoo. Instrumentaalilevyllä ei kuulla suoraa laulua, mutta tälläkin raidalla taidetaan kuulla käsiteltyjä vokaaleja, tai ainakin jotain, jonka tarkoitus on kuulostaa parin mutkan kautta laululta.

Astrobe kutsuu sarallaan kuulijoita tanssilattialle, vahvan rytmin takoessa ja akustisten kitaroiden tiputellessa yllättäviä kuvioitaan kaiken elektronisen keskellä. Onnistuneimpia kurotuksia Oumuamuan universumista on kuitenkin mielestäni Ecotopia, jonka kannel ja autereiset elektrotaustat luovat jonkinlaisten lyömäsoitinten kanssa erittäin aasialaisen vaikutelman, joka ei hälvene edes etnoisella laajakangasosuudella.

Oumuamua antaa monelle jotain, mutta ei albumi sentään ihan kaikkea tarjoa ihan kaikille. Pitkäsoiton raidat eroavat yllättävänkin selvästi toisistaan, vaikka alussa kokonaisuus saattaa tuntua jopa tarpeettoman tiiviiltä. Toivottavasti projekti saa vastaisuudessa jatkoa, sillä tässä on mielestäni runsaasti positiivista ja kehitettävää.