Roisto: V

Omakustanne

Roiston viidennen pitkäsoiton saatepaperilappusta voi syystä kuvata niukaksi, eikä albumin synnystä tai muista mahdollisista pikkujutuista lähdetä sen kummemmin avautumaan myöskään kansiteksteissä. Tekijöiden nimet on vain listattu asianmukaisesti, ja kuulija saa itse onkia tiedonmuruja musiikin sekä tekstien seasta. Ja ehkä tilanne onkin parempi nyt, kun taustoista ei tiedä mitään, eikä tämän ansiosta pääse syntymään ainakaan harhaanjohtavia ennakko-odotuksia, ajatuksia tai pohdintoja.

Viidennellä albumillaan Roiston soundi on samaan aikaan tasaantunut ja kehittynyt aiempaa persoonallisemmaksi, mutta yhtye on yhä helppo kytkeä punkahtavan poprockin valtavirtaan. Eikä siinä ole omasta mielestäni oikeasti mitään hävettävää, että esimerkiksi kertsissään sopivan popahtava Päivä ja yö nappaa napakasti korvasta kiinni. Apina II on myös ensiluokkainen isku ja kiekon sulkeva Tulivuori on myös raita paikallaan, eikä bändi muutenkaan ota itseään kuolemanvakavasti.

Rokimmassa laidassa sinkkubiisi Tämän päivän tarinat mellastaa viiden minuutin verran ysärin angstikukkulalla ja Lakaisijan rallattelu ylös ja alas punk-grungen vuoristoradassa tuo vahvoja väläyksiä samoilta ajoilta. Silti Roisto ei ole mikään nostalgia-annostelija, vaikka Minäsinä tarjoaa jopa ironmaidenmaisia tuplakitaroita ja muutenkin populaarikulttuurin historian arvo ja kierrätysmahdollisuus ymmärretään.

Biisijärjestystä on taidettu hakea vielä loppumetreillä kohdilleen, kun vihkosen lyriikat eivät seuraa lopullista listausta ja em. Apina-kappalekin on verkossa hieman eriniminen, mutta yhtä kaikki V on ainakin bändin kuuloinen ja näköinen kokonaisuus. Joukosta ei tällä erää löydy niitä paria terävintä vetoa, mutta jos puolikkaita tähtiä voisi antaa, olisi tässä sellaisen paikka niiden kolmen perään.