Kumma.: Heguman Vol. 3 – Heguman is Dead

kumma-records

Kumma. julkaisi eeppiseksi metallipunkiksi äityneen trilogiansa uusimman luvun jo joulukuussa, niin fyysisessä kuin digitaalisessakin muodossa. Vai onko uusin albumi kenties triptyykin täydentävä palanen? Saatesanoissa ei juuri taustoja, vaikuttimia ja tavoitteita lähdetä availemaan, joten annetaan itse musiikin puhua tätä nykyä pääosin studiossa häärivän ryhmän puolesta.

Siinä missä amigacoren pikseliset muodot kolisivat nu-metalin kamanoihin vajaan kahden vuoden takaisella Heguman II - Dr. Wille's Revenge -albumilla on Heguman Vol. 3 – Heguman is Dead selvä nytkähdys progemman punkin ja elävämmän metallin runsaiden aluskasvillisuuksien suuntaan. 1 s/s ja Primus Motor näkevät auringon kajon nousevan jostain System of a Downin suunnilta, Opethista itään. Jotain kertonee myös se, että nämä kaksi raitaa kestävät yhteensä yli 12 minuuttia, eikä mukana ole yhtään tarpeetonta venyttelyä.

Kasvattelun saralla pääpokaalin itselleen nappaa kuitenkin suvereenisti Tikkun Olam, jonka yhdeksänminuuttinen runko on kuin luotu tähteinväliseen progematkailuun. Enpä ole tainnut koskaan kuulla näin vahvasti Toolilta kuulostavaa materiaalia, joka ei silti jää kiinni suorasta lainailusta. Vielä kun lopun Nightwish-nostattelut ja metallirääynnät saadaan nidottua samaan runkoon, niin siinähän sitä on kummaa rytinää ihmeteltäväksi.

Plussistaan huolimatta kiekko on tarpeettoman pitkä, teemoiltaan turhan tiivis ja soundeiltaan toisinaan kauniisti sanottuna haastava – tuttuja ongelmia, jotka alkavat yhä enemmän ja enemmän tuntua bändin ominaisuuksilta. Kummaa.