Harmaa Getto: Ovenvartija

Svart Records

Joose Keskitalo ja Lauri Ainala osuivat kiistatta aikansa hermolle kymmenen vuotta sitten, kun Suomimorsiamen pyh� tie -albumi ilmestyi. Ongelmitta klassikoksi laskettavan pitk�soiton �denso-hoppia� oli tuolloin ty�st�m�ss� my�s Arwi Lind ja vaikka kiekolla ei ollut juuri mit��n tekemist� hip hopin kanssa, onnistui Harmaa Getto h�mment�m��n rajavy�hykkeet savuisilla soundeillaan. Sittemmin Harmaa Getto on ollut sangen hiljaa, mutta nyt on koittanut paluun aika.

10-luvun viimemetreill� Harmaa Getto kuulostaa eitt�m�tt� hieman erilaiselta kuin plus kymmenen vuotta sitten, eik� lis�j�senill� kasvatetun ydinduon tekemisi� voi pit�� en�� aivan yht� vallankumouksellisina kuin silloin muinoin. Tulevan sarastus onkin tavallaan vaihtunut menneen horisonttiin, kun ryhm� t�hyilee it��n, aina Karjalan tuolle puolen saakka. Jos ei maantieteellisesti, niin ainakin henkisesti. ��net v��ristyv�t, aikajanat sotkeentuvat ja ryhm�n n�kemys trip-hopista on sanalla sanoen uniikki.

Rappio, kuluminen, ik��ntyminen, luihin puskeva nihkeys, mennyt � n�ist� osista on Ovenvartija kasattu. Sen kulahtaneissa kulisseissa hallitsevia tiloja ovat saastaiset ja ajan voimille periksi antaneet talot, joiden seinilt� maali on aikaa sitten hilseillyt pois. K�yt�viss� kaikuvat satunnaisesti 60-luvun �parempien aikojen� kaiut, jotka v��ristyv�t ja venyv�t, kuten ihmispolon muistikuvat konsanaan.

Albumi onkin kuin isku vasten modernin suomalaisen city-ihmisen kasvoja, joka on menett�nyt identiteettins� mega-ostareiden monikansallisten ketjujen katkeamattomasta kalkkeessa. Muistutus siit�, ett� kaikki se jota pid�t nyt modernina, on vain hetken t�ss� ja pian jo roskaa. Harmaa Getto maalailee Vanhat Mestarit liev�ll� ironialla ja kun Tuomari nostaa maljan, on Bristolin trip-hop v��ntynyt miltei tunnistamattomaksi kasaksi isosetien aikaista roinaa.

20-lukuun l�hdett�ess� Harmaa Getto on melankolisempi, i�kk��mpi ja kuluneempi, mutta ei v�ltt�m�tt� negatiivisella tavalla.