Janne Luukkonen & Luotisuora Jakaus: Zombin elämää

LUJGI-records

Tämä levy on siunatun ajan lapsi: nykyäänhän on niin, että kuka tahansa pystyy tekemään periaatteessa vaikka kuinka hienon levyn omassa kotistudiossaan. Musiikin syntyminen ja julkaistavan materiaalin sointi eivät riipu enää pöytänsä takana sikaria polttavista, kaikesta päättävistä toivokärjistä. Ja hyvä näin. Onhan asialla toki kääntöpuolensa siinä mielessä, että kuka tahansa tosiaan pystyy tekemään mitä tahansa. Ostajan on nykyisin vaikeampaa löytää hyvä musiikki kuin ennen, kun tarjonta on miljoona uutta levyä kuussa omakustanteet päälle.

Ilman nykytekniikkaa tätäkään levyä tuskin olisi. Luukkosen Janne, Tapani Lampinen ja Jussi Miettola ovat linnoittautuneet ensinmainitun kotistudioon selvästi hauskanpitotarkoituksessa, tuloksena kaksitoista raitaa, jotka on soitettu ajalla 2001-2003. Kieli on poskessa kansivihon kakkossivulla, jossa kerrotaan levyn synnystä, mutta pitäydytään tiiviisti studioteknisissä jutuissa. Pinaattiletut ja superlonpatjat muistetaan mainita, mutta info itse musiikista ja sen synnystä loistaa poissaolollaan. Tämä vaikuttaa jopa hieman etäännyttävästi lukijaan.

Mutta itse asia, eli piisit, toimivat kyllä omalla tavallaan. Tätä naivistista, mutta silti timmiä kitararokkailua kuuntelisi ilman muuta livenäkin. Luukkosen kitarat ovat hyvin rouheat, riffi seuraa toistaan, pikkuvirheitä ei ole pahemmin lähdetty korjailemaan, eikä nyansseilla leikkimään, mitäpä noista. Perussaundi kaapista ulos, blues-kaava käyttöön ja jamit päälle, siinä sulle nyanssia. Voisi kuvitella, että jos lähdettäisiin kompressoimaan rockia, ajettaisiin sen kaikki konventiot filtterin läpi moneen kertaan niin, että jäljelle jäisi vain tyypillisin ja olennaisin, olisi tulos jotain tämän tapaista.

Pidin levystä eniten, kun se oli hulvattomimmillaan paitsi nimiraidassaan, myös viisussa Huuhaa-mies. “No, who is that mies?” - tyyppisille lyriikanpätkille ei oikeastaan voi olla vihainen. Sitä vain hymyilee vienosti ja ajattelee, että there’s nothing wrong being silly! Myös hittimäisemmät Hei, Marjaana ja loistavakomppinen Tehdään tää juttu on syytä erikseen mainita.

Ihan mukavana, joskin hieman turhankin perinteisenä ja tasapaksuna bändikäyntikorttina toimii tämä. Peitsamo tulee mieleen monasti, ja jo on ihme, ellei mies ole toiminut jonkinlaisena esikuvana Luukkoselle. Peitsamon vaatimattomimmat tuotokset tämä kuitenkin peittoaa ilman muuta. Onko se sitten vähän vai paljon, voi itse kukin päättää.

Miinukset tulevat tällä kertaa häiritsevän räikeistä Photoshop-filter-kansista ja vihon comic sans-fontista, jonka saisi poistaa maailman jokaisesta tietokoneesta jonkinlaisella comic sans.ttf-hakuisella elektromagneettisella täsmäpulssilla.

Mutta kaiken kaikkiaan: jos meikäläisellä olisi oma haistakaapaska-radioasema, niin kyllä tästä muutama raita soisi ilman muuta. Hyväntuulista hittipotentiaalia löytyy. Luukkosen visioissa on mukana kiehtova sympaattinen vivahde, jota ei löydy näistä nykyajan runoilijapoju-nykybändistä, jotka ottavat itsensä aivan liian vakavasti. Olisiko tässä kyse sitten karismasta tai jotain?

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 11.03.2005:

Pisteet:

Jannen kummisetänä (siis hieman jäävinä) totean, että Janne on vuosien mittaan kehittynyt myös musiikin tekemisen ja musiikin esittämisen alueilla.
******
Siksi nämä kuusi tähteä.

Esko Luukkonen

Nimetön kommentoi 21.04.2005:

Pisteet:

Lainasin tämän levyn kirjastosta. Kolahti täysillä. Loistavaa kitaransoittoa ja mielenkiintoisia, valtavirrasta poikkeavia biisejä. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa levyä. Toivottavasti niitä tulee vielä paljon.