Maaginen teatteri: Runoilija – Sola loco

Omakustanne

90-luvulle saakka juurensa ulottava Maaginen teatteri on mielenkiintoinen yhtye, ihan jo historiansa kurvien puolesta. Alkuun ahkerasti keikkaillut ja sittemmin pitkään säästöliekillä toiminut ryhmä julkaisi vasta viisi vuotta sitten esikoisalbuminsa, jolla outouteen taipuvaista altsurockia tarjottiin erinomaisilla lyriikoilla.

Vahva avaus sai odottaa pitkään jatkoa ja reilun vuoden takainen Välkkyvät elokuiset ruohopinnat kokosi materiaalia pitkältä ajalta, toimien eräänlaisena historian kokoomateoksena. Menneeseen tähytään myös tällä kolmannella kierroksella, koska Runoilija – Sola loco on kuuleman mukaan koostettu bändin vuosina 1995-1998 soittamista kappaleista.

Mitä en pysty aivan ymmärtämään on se, että kooste on valittu noin rajatulta ajalta, eikä sitä ole jatkettu esimerkiksi täysin uusilla numeroilla. Ja jotta autenttisuus olisi kohdillaan, on miehistöön saatu vahvistuksia samaiselta vuosikymmeneltä. Avainkysymys kuuluukin: onko yli kahden vuosikymmenen ikäinen materiaali enää relevanttia 20-luvun sarastuksessa?

Sanon aivan suoraan, että olisin kovasti halunnut pitää tästä levystä enemmän jo ihan senkin takia, että ryhmän omintakeinen soundi tuo vuorollaan mieleen ysäri Röyhkän ja jopa ei-niin-vimmaisen Sielun Veljet. Ikävä kyllä kappalemateriaali on – etenkin edelliseen pitkäsoittoon verrattuna – kovin keskinkertaista ja toisinaan jopa ennalta-arvattavaa. Nämä ovat asioita joista ryhmää ei ole aiemmin päässyt syyttämään, joten toivottavasti arkistojen helmien purkittaminen on ollut edes terapeuttista.

Ongelmia löytyy mielestäni myös sovituksista, sillä rohkeammalla asenteella ja modernimmalla soundipakilla raidoista olisi luultavimmin löytynyt parikin ässää. Ei se 90-luku nyt niin mahtavaa aikaa ollut, että sitä pitäisi näin syvään kumartaa.