Liam Gallagher: Why Me? Why Not.

Esitin Liam Gallagherin As You Were -debyyttialbumin arviossa toiveen, että jatkossa sävellyskollegat ja yhteistyökumppanit olisivat vaihtuvia, tyyliltään erilaisia ja uskaltaisivat sanoa Gallagherille vastaan. Kaikesta päätellen mikään näistä ei ole toteutunut. Sen sijaan musiikillinen linja ja tyyli on vankistunut. Lauluille ei ole myöskään enää väkisin haettu yhtä ja samaa soundireferenssiä, joka olisi myllytetty äänitysohjelmassa koko kappalevalikoiman läpi.

Ennen tätä albumia olisi ollut vaikea laittaa Liam Gallagheria samaan lauseeseen taiteellisen kunnianhimon kanssa. Mutta Why Me? Why Not. on vallan erinomaisen monipuolinen, 1960-70-lukuiset melodiat arvoonsa palauttava pop-levy. Adelen menestyksen takana häärinyt Greg Kurstin, Andrew Wyatt sekä uudet miehet Simon Aldred ja Adam Noble eivät ole lähteneet tekemään viittäkymppiä lähestyvästä rokkitähdestä tämän päivän kuuminta hottia – ja hyvä niin.

Tällä kertaa kaikkien laulujen pääkirjoittajaksi on merkitty Gallagher itse. Kenties sen ansiosta albumi soi debyyttiä henkilökohtaisempana: räyhääjän maineessa sitkeästi keikkuvan Gallagherin vähemmälle huomiolle jääneet piirteet pääsevät esiin. Esimerkiksi Now That I've Found You on kirjoitettu artistin aikuiselle tyttärelle, jonka hän tapasi ensimmäisen kerran vasta vuosi ennen tämän albumin julkaisua: And I know it's late for lullabies/But the future's yours and mine.

Vielä herkemmin soi upean lennoisa Meadow, jossa yleensä pyörremyrskyltä tai raivoisalta tulipalolta kuulostava Gallagher laulaa kuin enkeli, vaikka ääni on lyöty efektin/särkijän läpi. Kipakampaa Liamiakin on tarjolla, vaikka varsinaiset rokkivedot kulkevatkin kepeämpiä ralleja hitaampina. Kaisaniemen keikallakin komeasti jylissyt Shockwave ei jätä kylmäksi laiskasta pubirock-rytmistään huolimatta. Saman sapluunan The Riveriä ei kuitenkaan pelasta edes vimmainen laulu.

Suku on pahin ja paras. Vastustamattomasti hyrisevä One of Us kertoo perhesuhteista ja ärsyttävä Be Still tankkaa kertosäkeessä, että äiti kehotti jatkamaan eteenpäin. Sukuvika on myös lauluvalinnoissa epäonnistuminen. Kaikki deluxe-version bonusraidat pyyhkivät levyn turhimmilla lauluilla lattiaa, ja mystinen psykedeliapala Invisible Sun olisi ollut suorastaan supervahvistus. Tämä on tuttua jo Oasis-ajoilta sekä Liamin velipojan soololevyiltä (Liam osaa sentään lopettaa laulut ajoissa).

Toisaalta, en tiedä olisiko maailma ollut valmis täysiin pisteisiin musiikkimedian sylkykupille.