The Hearing: Demian

Solina Records

Ensin Dorian, sitten Adrian ja nyt tietysti Demian. The Hearing, eli Ringa Manner, osaa löytää albumeilleen kulttuurisesti vahvoja nimiä, jotka voi tosin ottaa vastaan myös ihan silkkoina niminäkin. Demianin kansi tosin viittaa ylimaalliseen ja artistin itsensä mukaan trilogian sulkeva kolmas osa on evoluution seuraava askel.

Jokaisessa alussa on kuitenkin tunnetusti lopun siemen, joten ei liene yllätys että albumi avataan Loppu-kappaleella, joka johdattaa kuulijan eteeristen syntetisaattorimetsien halki suoraan ICU-sinkun tanssivaan syliin. Eikä tämä ole mitään keijutanssia vehreiden puiden siimeksessä folkin soidessa, vaan urbaania syntetisaattoritanssia klubien seinistä takaisin heijastuvien valon väläysten ristitulessa.

Äänten tyrskyt eivät kuitenkaan uhkaa, koska laulun harmonisuus ja moniäänisyys toimii loitsuna, joka pitää konevoimat ruodussa ja melodiat liikkeessä. Toinen sinkkubiisi Love=Prison napsahtaa rauhallisemmin kohdilleen, draaman kaarten vahvistuessa ja ennen kuin huomaankaan hyräilen jo Overtakingin vaatimattomammassa pop-huoneessa.

The Hearing osaa edelleen johdattaa kuulijansa hienovaraisesti halki monimuotoisen ja alati yllätyksiä sisältävän äänimaansa, jossa normaalit popfysiikan lait saavat toistuvasti väistyä mielikuvituksen voimien tieltä. En väitä täysin ymmärtäväni kahden Interluden puoliminuuttisia väläyksiä, mutta niistä tulee mieleen Lost in Translation -elokuvan kohtaus, jossa päähenkilöt lyhyellä pakomatkallaan juoksevat japanilaisen pelihallin läpi. Itse nimikappalekin nostattaa puolestaan aasialaisia mielleyhtymiä, tosin moderni ympäristö vaihtuu rauhallisempaan ja orgaanisempaan. Weltschmerz saattaa vihjata koko lajiamme riivaavaan typeryyden tautiin, mutta The Hearingin ei tarvitse luottaa viestissään melankoliatonneihin. Onneksi.

Demian on kiistatta askel uuteen suuntaan, eri korkeuteen ja kaiketi hieman eri ulottuvuuteenkin, joten tuleva näyttäytyy tässä valossa vain entistäkin mielenkiintoisemmalta.