Primal Scream: Dirty Hits

Columbia

Primal Screamin kaltaiselta rosvojoukolta on turha odottaa rehellistä ja kattavaa hittikavalkadia, ei vaikka kyseessä olisi yhtyeen menestyneimmät tsibaleet niputtava kokoelma. Bändiin aiemmin tutustumattomia Dirty Hits huijaa heti alkuun – koko 80-luvun tuotanto on koosteelta jätetty pois, ilmeisesti nykyisen levy-yhtiön toiveesta. Mitään hirvittävän oleellista ei tämän myötä jää uupumaan, mutta varhaisten kappaleiden mukanaolon myötä PS:n kehityskaaren hahmottaminen olisi ollut helpompaa. Ja olisi se ollut jonkinlainen kulttuuritekokin, sillä ei niitä alkupään kappaleita tunnu kovinkaan monelta hyllystä löytyvän.

Hapuilevan alun jäätyä deletoinnin alle, vaikuttaa siltä kuin Primal Scream olisi suoraan aloittanut huipulta. Avausbiisi Loaded (vuodelta 1990) on ajan saatossa menettänyt hitusen tehoaan, mutta ilmestyessään se oli vallankumouksellinen isku pyhänä pidettyyn tanssi-ja rock-musiikin välimaastoon. Loaded raivasi yhdessä Stone Rosesin Fools Gold-sinkun kanssa niin leveän ladun, että vielä nykypäivän nuorisokin voi sen annista nauttia. Yhtä tärkeä lenkki tässä jatkumossa oli pitkäsoitto Screamadelica, mutta sitten visionäärien suunta hukkui. Retrohenkiseksi rock-bändiksi muuntautunut Scream yritti hukuttaa luovuutensa huumehelvettiin ja miltei siinä onnistuikin - singlet Rocks Off ja Jailbird ovat vielä kelvollista kamaa, mutta yliannostus iski viimeistään (I’m Gonna) Cry Myself Blindin muodossa. Ei toimi, kerta kaikkiaan.

Säälittävästä Stone Roses-haaksirikosta pelastettu basisti Mani palautti Primal Screamin laivan jälleen oikeille vesille. Vanishing Point ja sen valitettavan vähälle huomiolle jäänyt dub-pikkuveli Ecko Dek olivat hienoja teoksia, joskaan kovin selväpäisiksi ei niitäkään tohdi kutsua. Mm. Kowalski ja Long Life osoittivat ettei laadukkaiden biisien tekotaito ole musiikillisilla harharetkillä kadonnut mihinkään. XTRMNTR (2000) ja Evil Heat (2002) toivat Screamin soundiin yhä enemmän aggressiota, mutta täysosumat biisirintamalla jäivät vähiin – kahden viimeisimmän levyn biiseistä itselleni kolahti ainoastaan hypnoottinen Kill All Hippies. Ja onhan kappaleen nimikin varsin hyvä…