Julkaistu: 14.12.2003
Arvostelija: Janne Kuusinen
BMG
Taas hemmotellaan Elvis-faneja. 28 "uutta" kappaletta on remasteroitu, bonuksina kuullaan Elviksen Roustabout - leffan poisjätetty nimipiisikandidaatti I’m A Roustabout sekä Paul Oakenfoldin remix kappaleesta Rubberneckin’. Täyteen ahdettu levy antaa kyllä rahoille vastinetta: kukaan ei pääse valittamaan “vain” 40 minuutin kestosta. Paketin kruunaa informaatiopitoinen kansilehdykkä.
Tottahan toki tällaiseen toimintaan, jossa kappaleet julkaistaan osapuilleen miljoonannen kerran, suhtautuu aluksi terveen kyseenalaistavasti. Mutta kun kyse kuitenkin on Elvis Aaron Presleystä, jonka levytetystä tuotannosta on ammennettavissa loistavia piisejä ehdottomasti yli yhden cd:n verran, niin puhuttakoon “rahastamisen” sijaan ennemmin “jumalan patsaan kiillottamisesta”. Tällä cd:llä löytyvät ne loput Elvis-hitit, jotka todella ansaitsevat parhaan mahdollisen audioasun: Blue Suede Shoes, Love Me, King Creole, I Got Stung... melkein kaikkihan nuo voisi luetella, ja esimerkeistä huolimatta ajallinen spectri ulettuu 50-luvulta 70-luvulle, kuten kuuluukin.
Kolikon toinen puoli on tietenkin se, että usein alkuperäisäänitteiden mono-äänikuva on kanonisoitunut osaksi joidenkin ihmisten mielikuvaa ko. kappaleesta. Koplausprosessi tulee aina suorittaa varovasti, pieteetillä. Tekniikka on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Onneksi homma toimii ihailtavasti. Elvis on kuulostanut näin hyvältä viimeksi vuosi sitten, tätä edeltäneellä ykköshittikokoelmalevyllään. Mikäli hyllystä löytyy niitä kolmen-neljän euron alennusmyynti-Elvis-kokoelmia, jonka piisit on suurin piirtein siirretty c-kaseteilta cd:lle, kannattaa kuunnella niitä tämän uutukaisen kanssa rinnan. Ahaa-elämys on taattu. Poissa ovat tunkkaisuus ja ahtaus, mutta kuulokuva ei silti ole kliininen. Parhaiten uudelleenmiksaus pääsee oikeuksiinsa mielestäni kappaleessa Bossa Nova Baby, jonka alkuperäisestä, brasilialaisen tavaratalon Hulluja Päiviä muistuttavasta sekametelisopasta on saatu eroteltua kaikennäköistä kivaa. Uskon, että tämä versio kuulostaa siltä, millaiseksi tekijät ovat alun perin sen tarkoittaneet, mutta tekniikan rajat ovat tulleet vastaan.
Bonusraidat ansaitsevat omat mainintansa. I’m A Roustabout on ihan oikeasti hyvä ja hulvaton rock-kappale, joka jostain syystä oli kuopattu näihin päiviin saakka. Äänenlaatu ei tietenkään ole muiden raitojen veroinen, ja äänitteeseen on jäänyt jonkin verran demomaisia rosoja. Substanssia kuitenkin löytyy, ja jos pitäisi nyt koota kolmen vartin Elvis-setti, niin tämä voisi olla jopa mukana. Milloin mahdamme kuulla ensimmäisen cover-version?
Rubberneckin’ ei yllä vuoden 2002 jalkapallohittiremixin A Little Less Conversation tasolle, mikä ei liene yllätys. Mutta ei tämä huonokaan ole. Tavallaan Oakenfoldin jalolle idealle tuoda esiin tuntemattomampia Elvis-piisejä suht hyvällä maulla täytyy nostaa hattua. I can’t get mad, ‘cause I’m a Roustabout!
Uskon, että maailmassa on suht harvoja puristeja, jotka nyt tarjolla olevan, huippuunsa hiotun Elvis-saundin torjuisivat. Heillekin ovat onneksi olemassa paitsi LP:t, myös For LP Fans Only - tyyppiset CD-kokonaisuudet.
Pieniä säröjä on vain kappalevalinnoissa, ihan loppuun saakka materiaali ei kanna. Amerikkalaisille on varmasti suurtakin terapiaa julkaista An American Trilogyn kaltainen glory glory halleluja - siirappi, kun oli se WTC-juttukin ja kaikki. Pari muutakin raitaa olisi ehkä voinut korvata jollakin toisella, esimerkiksi “oikealla” Roustabout - piisillä. No, kukaties ne sitten jonakin päivänä löytyvät rääppiäisinä kolmannelta Elvis-remaster-levyltä. Tai neljänneltä, viidenneltä jne.
Eli eivätköhän tämä ja ykköshittikokoelma riitä, kiitos. Ja jos jatkavat remasterointiaan, niin toivottavasti tekevät sitä keräilijöiden ja fanien mielenterveyden tähden kronologisesti, levy kerrallaan tai muuten vain järjestelmällisesti. Koko tuotannon julkaiseminen hujan hajan - kokoomameiningillä kuulostaa aivan liian perverssiltä.
Kommenttien keskiarvo:
