Joyero: Release the Dogs

Merge

Pohjois-Carolinan Durhamista kotoisin oleva Joyero on edelleen yksi ja sama asia kuin Andy Stack. Tiensä tunteva herra onkin kirjoittanut albumin kaiken materiaalin, hän vastaa pari poikkeusta lukuun ottamatta kaikista kuultavista äänistä, minkä lisäksi Stack on hoitanut myös äänittämisen ja tuottamisen. Miksausvaiheen diy-hirmu on sentään jakanut Brandon Egglestonin kanssa ja masterointi on uskallettu jättää suorastaan vieraisiin käsiin.

Entä mistä tässä kaikessa on sitten kyse? Helpoimmin Release the Dogsin unenomaisia raitoja voisi kuvailla kokeelliseksi popiksi, barokkimaisesti koristelluksi äänikerroskakuksi, jossa Stackin ’lennonisoitu’ lauluääni soi kuulaana ja rahdun kireänä haavemaisten kuvaelmien yläpuolella. Albumin mielenkiintoisin ominaisuus on sen kyky – ainakin allekirjoittaneen kohdalla – häivyttää ajan tuntu. Vaikka nämä yhdeksän raitaa eivät kestä 38 minuuttia kauempaa, tuntuu aika toistuvasti venyvän biisien vain jatkuessa ja jatkuessa. Ja tämä on siis ajan venymistä sen positiivisimmassa mielessä.

Aiemmin jo sinkkuna julkaistut Dogs ja Salt Mine maalaavat lavean potretin syntetisaattoreita luovasti käyttävästä visionääristä, jonka kappaleissa rytmit ja tekstuurit elävät omaa elämäänsä. Man ja avaukseksi sijoitettu Alight ovat myös potentiaalisia sinkkuja, raukean popin soljuessa vaivattomasti Stackin elektroakustisella setillä. Rauhallisimmillaan Joyero on Startsin leijunnassa sekä kiekon sulkevan Timen tyytyväisessä huminassa, elämän lämmön hehkuessa Stackin kirkkaasta mutta samaan aikaan öisestä äänestä.

Poppia normin seinien tuolta puolen, mutta ei kuitenkaan liian kaukaa sieltä jostain.