Chisu: Momentum 123

Kirjoitin vuonna 2011 julkaistun Kun valaistun -albumin arviossa tähän tapaan: “Mitä Chisu tekee seuraavaksi? Vaikuttaa siltä, että tämä tie on kuljettu loppuun ja hengissä pysymiseen myös taiteellisesti vaaditaan uusia poppakonsteja - ellei halua olla ”vain” pop-tähti.” Kahdeksan vuotta myöhemmin lienee viimeistään selvää, että Chisu ei halua olla vain sitä. Vuoden 2015 Polaris-albumin ilmestyttyä vedin silti toiveitani takaisin: “Chisu on niin hyvä, ettei hänen tarvitse juurikaan muuttua.”

Onneksi taiteilija itse oli eri mieltä. Kolmessa osassa julkaistu Momentum 123 on artistin ensimmäinen elektrolevy. Olisi kuitenkin typerää väittää sen olevan jokin täydellinen täyskäännös. Momentum 123 on luonnollista jatkumoa Chisun musiikilliselle kehitykselle, joka jo Polariksella alkoi loitontua iskelmämelodioita kaiuttavasta pop-musiikista. Suurin muutos on Chisussa itsessään.

Artisti saattaa aina värittää ja liioitella, mutta albumin taustalla on tällä kertaa vahva elämänkerrallisuus. Kuulija tuntee itsensä tirkistelijäksi, kun Chisu hieroo erotiikkaansa suoraan naamalle. Nyt ei pidä luulla, että tämä liittyy erokseen millään tavalla. Hieman kreikan kieltä pahoinpitelemällä voimme leikkiä, että jos esimerkiksi tematiikka on teeman tarkastelua ja käsittelyä, voi erotiikkakin tässä tapauksessa tutkia eroa. Eräänlaista eroktroa siis.

Vaikka albumi on ennen kaikkea kokonaisuus, sieltä löytyy kenties kolme vuoden parasta kotimaista pop-laulua: mykistävästi tekstin raastavia tunnelmia vahvistava Momentum, hersyvän tarttuva Artisti / Narsisti (oli kiva jutella musta/tai siis/musta oli kiva jutella) ja eroratkaisua oikeaksi vahvistava päätöskappale Viimeiset tekstarit.

Momentum 123 kiertää lusikanjakajan oikealta puolelta, sillä edellä mainittu tirkistely ja laulujen henkilökohtaisuus ei aiheuta vaivaannuttavaa oloa, koska eronneet hahmot ovat täysijärkisiä ja sivistyneitä. Tiukat biitit ja riipivät soundit korostavat alun tunnelmia. Äänimaailma jakaakin kokonaisuuden hienosti tarinaksi rakkauden lopusta, taiteilijaminuuden muutoksesta ja uudesta rakkaudesta. Jos tämä ei ole taideteos modernin pop-musiikin kontekstissa, niin mikä sitten?

Chisu on kuollut. Kauan eläköön uusi Chisu. Tai ainakin tämän levyn verran. Kulman takana voi olla jo jotain täysin muuta.