Rotten River Blues Band: Electrophant

Vandango Levyt

Reilu vuosi sitten pääsin ensi kertaa tutustumaan Mätäjoen rantojen blues rokkareihin, kun Rotten River Blues Bandin esikoislevy Long Necks and Delta Waves päätyi käsiini. Esikoisella kaikki lohkareet eivät olleet vielä löytäneet optimaalisia paikkojaan, vaikka yritys jo olikin tinkimätöntä.

Tuoksahtavan joen rannoilta on tarjolla nyt toinen pitkäsoitollinen juurevaa soittoa, eikä bändin nelikko ole sen kummemmin lähtenyt rukkaamaan kaavojaan uuteen uskoon. Eli juurevaa rockia mätetään rennoin rantein, bluesin hengessä ja suomalaista kaihoa ja tenhoa unohtamatta, vaikka painopiste onkin mitä selvimmin angloamerikkalaisessa marinoinnissa.

Suoran ja perinteisen blues rockin raiteilla puskeva I Can’t Fly sekoittaa vesiin 60-luvun brittiaaltoa ja nimibiisi Electrophant onnistuu vielä tuotakin etevämmin liittämään innokkaiden brittien ja monta polvea vanhempien amerikkalaisten perintöä toisiinsa. Mojo virtaa villinä myös Magic Babyn rullaavassa menossa ja albumin sulkeva I’m Gonna Rock todellakin rokkaa ja rollaa kuusarihengessä.

Eikä koko kahdeksan raidan matka ole tietenkään yhtä ja samaa paahtoa pikakaistalla. No Champagne, No Ice on se nivaskan puolipakollinen slovari, joka ainoana vetona ylittää neljän ja jopa viiden minuutin rajapyykit. Standing at the Edge of the Universe nappaa puolestaan vuorollaan folkin kainaloonsa ja veivaa joen penkalla rahdun irlantilaisellakin poljennolla.

Blues rockin saralla ikä lasketaan lähes poikkeuksetta eduksi. Tarina ei kerro minkä ikäisiä blues-ukkoja RRBB:n riveistä löytyy, mutta kuullun perusteella herrat eivät ole enää märkäkorvia. Tietysti kipaleissa kolistellaan klisheiköissä, mutta ei pahasti.