Thom Yorke: Anima

XL Recordings

Thom Yorke tullaan aina muistamaan ensisijaisesti Radioheadin vokalistina, vaikka mies julkaisi soolodebyyttinsä jo vuonna 2006. Tätä leimafaktaa ei ole häivyttänyt edes superbändi Atoms for Peacen suosio, tai Yorken työskentely erilaisten soundtrack-albumeiden parissa, saati sitten mitkään muutkaan yhteistyöt musiikin saralla.

Tältä pohjalta on mukavaa huomata, kuinka kolmas sooloalbumi on saanut Yorken viimein vapautumaan emobändinsä ns. kahleista. Enkä julista tässä nyt mitään totaalista musiikillista uudelleensyntymää, koska Animan kappaleet on yhä helppo tunnistaa tekijänsä lapsiksi, mutta tällä erää kaikesta huokuu helppous, vapaus ja suoranainen leikkisyys. Yorken ominta pelikenttää ovat elektroniset pulpahdukset, muokatut äänet ja miltei kuiskailuksi hiipuva vokalisointi, mutta näillä eväillä herra vain jotenkin luo toinen toistaan upeampia äänimaisemia.

Yhdeksän kappaletta ja reilut kolme varttia ovat perinteisiä mittoja albumeista puhuttaessa, ja jos Yorkella sekä hänen eri bändeillään on ollut joskus ongelmia pitää jännitteitä yllä koko tuon ajan, on Anima mitä vahvin osoitus siitä, että ikääntyessään Yorken kalibeerinen muusikko vain vahvistuu. Minimalismin valta on hetkittäin miltei brutaalia ja ensi kertoja levyä kuunnellessa huomasin kaipaavani ’bändimäisempää’ lähestymistapaa, joka kuitenkin olisi vain sitonut Yorkea tarpeettomasti menneeseen.

Viisi tähteä ja syvin kumarrus eräälle aikamme merkittävimmistä muusikoista ja visionääreistä, jonka luomisvoiman ehtymättömyys yllättää vielä yli 26 vuotta Pablo Honeyn jälkeen.