Kelja: Horjuvan miehen karavaani

Running Moose Productions / Puuma Records

Melko tarkkaan kaksi vuotta sitten pähkäilin Keljan debyyttialbumin äärellä. Joensuulaisen laulaja-lauluntekijän sooloalbumi oli täynnänsä folkahtavia pop-lauluja, joilla Kelja venytti perinteistä trubaduurityyliä. Eivätkä ne kotoisen iskelmän ruosteisemmatkaan puskurit niin kauas miehen ilmaisusta jääneet, siinä missä vanhat laulelmatkin kävivät satunnaisesti reittimerkeistä.

Horjuvan miehen karavaani pistää kaikessa hieman edeltäjäänsä paremmaksi ja aiempaa vahvemmat mielleyhtymät niin Tuomari Nurmion kuin soolomateriaalinsa kanssa ikuisesti yllättävän Ismo Alangon suuntiin ovat väistämättömiä. Kappaleiden linjat ovat suoria ja silti viehkeän vinoja, kuten suomalaiselle tarinakertojalle sopiikin.

Kelja on kuitenkin myös kovin paljon muuta kuin pelkkä jo kuullun omalla äänellään uudelleen kertova muusikko. Tiellä soi kuin ugriversio Santanasta olisi löytänyt kutsumuksensa ja Kaipauksen tähti tarinoi kepeästi jossain Miljoonasateen ja juicemaisen kerronnan välisellä kannaksella. Ja todellinen taikatemppu on se, että silti Kelja kuulostaa ensisijaisesti vain itseltään.

Trubaduurimme osaakin tempaista hihoistaan yhä uusia ässiä, huiviketjuja ja kukkapuskia, mutta mitään kovin ehyttä kokonaisuutta pitkäsoitosta ei kyllä kehkeydy. Kaksiteräiseksi miekaksi osoittautuu myös rikas soundipaletti, joka ohjaa Keljan suuntaa laidasta toiseen. Toki Senorita tanssii upeasti kevyen jazzahtavasti menneiden aikojen pumpulilavalla ja Kosmos hengittää vapaasti, joten ehkä on enemmänkin allekirjoittaneessa.