20 000 Hz: Painovoima

Omakustanne

20000 Hz piristi kesää 2018 mitä messevimmällä Kultakassullaan. Lo-fi popin, jonkin sortin iskelmän ja kokeellisen elektronisen musiikin soidessa ilman sen kummempia jäykistelyitä. Basisti ja rumpukone-taituri Karl Bloodin perustama yhtye on vuosien saatossa kasvanut kvartetiksi, joka astuu nyt vakaan askeleen eteenpäin Painovoima-kasetillaan.

Hertsiläiset ovat edelleen ensisijaisesti hellyttävän kompastelevaa elektroa luova ryhmä, jonka soitinarsenaaliin kuuluu mm. legendaariseksi luokiteltava Commodore 64, mutta yhdeksän kipaleen joukkoon on päätynyt hieman toisenlaisiakin numeroita. Räväkästi rokkaavaa Rokkenrollii julistaa kapinamusiikin kuolematonta voimaa alkuperäisten visioiden tiellä ja Pietari kuulostaa lo-fi synailun sekä postpunkin onnekkaalta sivupolulta.

Aiemmin vahvasti esillä ollutta iskelmä-ulottuvuutta edustavat puolestaan laatusanoja suosiva Paska vappu sekä yli kuusiminuuttiseksi monoliitiksi venytetty Hei me kuollaan, joka on kuin epäonnisesti väärään limboon juuttunut balladi. Kuinka tosissaan yhtye on tätä(kin) numeroa vääntäessään? Mahdotonta edes arvailla, mutta huumorissa on taatusti enemmänkin tasoja kuin vain se normaali kaksivaiheinen päälle ja pois.

Kaikki on periaatteessa kohdillaan ja bändi kuulostaa omalta, päivittyneeltä itseltään, joten miksi en hihku ja hypi kattoa kohden? Ehkäpä syynä on sen täydellisen päänräjäyttäjän puute, jota edes kolhosti soiva Olosuhteet ja niin ikään kovia lupauksia kuiskutteleva Mistä ei voi puhua eivät pysty paikkaamaan. Mikäli tämä olisi ollut ensimmäinen koskaan kuulemani bändin julkaisu olisin taatusti vaikuttunut vahvemmin, mutta nyt tilanne ei olekaan enää niin selvä. Painovoima ei ole erinomainen kokonaisuus, mutta pirun hyvä ja iskevä nyt kuitenkin.