Viba: Viba

Eclipse

Jollain on tainnut käydä pikku viba, koska Viban albumi julkaistiin jo helmikuussa, mutta vasta äskettäin posti toi albumin Desibeli.netin postilaatikkoon ja pääsin kuuntelemaan tämän ennakkoluulottoman bändin genrerajoja räjäyttelevää kiekkoa. Niin, tämä taitaa olla niitä levyjä, joissa kattava genrelistaus on parempi tehdä heti kärkeen.

Eli, jazzin perustalle pohjataan, mutta popin suoruus ja progerockin koukerot ovat elintärkeitä lisiä, kuten myös elektroniset elementit ja näistä kaikista kumpuavat muut rintamat. Onko tämä nyt sitten taidepopjazzia, vai progepoprockia jazz-vaikutteilla? Mitä väliä sillä on lopulta, kun itse kappaleet aiheuttavat spontaaneja ilon huudahduksia.

Jo ensikuunteluilla edukseen erottui veikeästi rytmittelevä Loppu poikki, jonka vaeltelevat koskettimet ja levottomat rakenteet yllättävät kurveillaan. Triphopin lähituntumaan päästään kun Tatuoitu valkoisella svengaa elektronisella ohituskaistalla, vokooderivahvisteisten taustalaulujen luodessa sen viimeisen, täydentävän silauksen. Iloisesti paukkuu tahollaan Vasara, sähköbasson välkkyessä vokaalien rinnalla ja rumpalin huitoessa mustekalan lailla patterinsa takana. Upea on myös hiljaisuuden rajoilla partioiva ankkuriraita Kuutamo joka yhdessä seitsenminuuttisen Maailmanlopun jälkeen -tunnelmoinnin kanssa rauhoittaa albumin viimeisen kolmanneksen.

Musiikillisesti Viba onkin kuin yhtä vuoristorataa, jossa on riittävä määrä niitä rauhoittavia suoria osuuksia ennen kuin seuraava mutka, silmukka ja syöksy koittaa. Vauhdikkaan ilottelun vastapainoksi albumilla on myös suvantokohtansa, tosin palasten sijoittelua olisi mielestäni voinut vielä hieman pohtia, koska suurin osa suvannoista päätyy samalle lohkolle.